Koti on täynnä ääniä ja suorastaan meteliä. Kuinkas muuten, kun kotona hyörii neljä lasta ja lasten kavereita. Osa laulaa Singstaria, yksi soittaa kitaraa olohuoneessa ja pari ajaa kaukoohjattavilla autoilla ja itse kuuntelen samalla joululauluja keittiössä.
Mutta melua ja ääniä ei pidä säikähtää –
ne valmistavat omalla tavallaan meitä vastaanottamaan joulun sanomaa.
Pitää olla pimeää, että näkee tähdet.
Pitää olla ääniä,
meluakin
että tajuaa hiljaisuuden.
Pyhää ympäröi suuri hiljaisuus.
Ja
Joulu on yksi tärkeimmistä ikkunoistamme pyhään.
Ikkunassa näemme tutun kuvan-
kuvan jossa Jumalan äiti pitää sylissään maailman Vapahtajaa
ja siitä kuvasta heijastuu rauha.
Tuo kuva on samalla kuva siitä kuinka Jumala pitää sylissään koko ihmiskuntaa-
meitä
sinua ja minua.
Huomenna hiljennymme vastaanottamaan joulua....
tiistai 23. joulukuuta 2008
maanantai 15. joulukuuta 2008
Sairaslomalaisen kaverit
Katson ulos olohuoneen ikkunasta. Pihalla on koko ajan elämää, sen voi kuulla katsomalla – siipien suhinankin. Naakat ovat kokoontuneet aamupalaveriinsa, yhtä tärkeän näköisinä mustissaan kuin ihmiset konsanaan. Kuin kokouksessa on käytöskin; yksi syö koko ajan, yksi huutelee toisille välihuomautuksia ja kolmas katselee ihan muualle omissa mietteissään.
Meillä on pihalla lintulauta ja toinenkin, lisäksi vielä talipalloja useampia. Monet linnut ovat löytäneet tiensä katettuun ruokapöytään. Ruokapöydän vierellä antaa suojaa tuuhea kuusi. Pihalla on myös pihlajia ja pensasaita antaa suojaa sekin.
Vakituinen vieras ruokinnalla on suurin tiaisemme, talitiainen. Se vaikuttaa uteliaalta ja seuralliselta linnulta. Se hyväksyy muitakin lintuja seurakseen ruokailuun. Paljon talitiaista pienempi on sen seuralainen sinitiainen. Se on huikean kaunis lintu; valkean reunustama päälaki on vaaleansininen. Vanhan legendan mukaan tuo taivaansininen päälaki ja siipien sini ovat lahjaa Isä Jumalalta. Eräs tiainen nimittäin oli lentänyt hädissään korkeuksiin viemään Isä Jumalalle sanaa siitä, että maan päällä on liian kylmä, villiomenapuun kukat olivat paleltumaisillaan. Isä Jumala katsoi silloin villiomenapuun puoleen ja lämmitti ilman ja toi sitten tiaisen maahan. Siitä lähtien on sen päälaki ollut taivaansininen. Porukassa mukana oleva hömötiainen katsoo sinitiaista kuin kadehtien. Johtuneeko siitä, kademielestä, että käy harvemmin meillä syömässä.
Lintulaudan alapuolella viihtyvät varpuset. Varpuset tulevat aina porukalla, usein on mukana myös yksinäinen pikkuvarpunen. Varpuset viihtyvät pihallamme ympäri vuoden ja paikalla on varmaan useamman sukupolven lintuja, sillä joka kesä ne pesivät pihakuusessa. Pieni vihervarpunen loistaa kuin jalokivi harmaitten serkkujensa seurassa. Somasti se sirkuttaa ja hakee syötävää. Etsii sopivaa asentoa ja alkaa sitten syödä siementä roikkuen kuusen oksalla pää alaspäin.
Harakat tykkäävät tulla paikalle koko jengin voimin. Ne vaikuttavat välillä melkoisilta raggareilta. Jos ei ruokaa meinaa lintulaudalta tulla tasaiseen tahtiin, niin ryhtyvät oitis toimenpiteisiin. Yksi niistä alkaa hyppiä ilmaan ja aina potkaisee jaloillaan lintulautaa, sillä tavalla hulahtaa aina välillä isompi määrä siemeniä maahan. Tässä raskaassa työssä ne vuorottelevat.
Viherpeipot eivät harakkajengikään väistele vaan saapuvat paikalle vauhdikkaasti ja hoitavat homman kotiin. Ne eivät aio jäädä ilman hyvää ruokaa!
Punatulkku tulee paikalle harvemmin ja melkein aina sen käynnin jälkeen alkaa lumituisku…
Orava saapuu aina välillä pähkinöiden houkuttamana paikalle. Roikkuu milloin mitenkin päin lintulaudalla. Öisin saapuu välillä jäniksiä ja auringonkukan siemeniä nekin näyttävät nassuttavan.
Meillä on pihalla lintulauta ja toinenkin, lisäksi vielä talipalloja useampia. Monet linnut ovat löytäneet tiensä katettuun ruokapöytään. Ruokapöydän vierellä antaa suojaa tuuhea kuusi. Pihalla on myös pihlajia ja pensasaita antaa suojaa sekin.
Vakituinen vieras ruokinnalla on suurin tiaisemme, talitiainen. Se vaikuttaa uteliaalta ja seuralliselta linnulta. Se hyväksyy muitakin lintuja seurakseen ruokailuun. Paljon talitiaista pienempi on sen seuralainen sinitiainen. Se on huikean kaunis lintu; valkean reunustama päälaki on vaaleansininen. Vanhan legendan mukaan tuo taivaansininen päälaki ja siipien sini ovat lahjaa Isä Jumalalta. Eräs tiainen nimittäin oli lentänyt hädissään korkeuksiin viemään Isä Jumalalle sanaa siitä, että maan päällä on liian kylmä, villiomenapuun kukat olivat paleltumaisillaan. Isä Jumala katsoi silloin villiomenapuun puoleen ja lämmitti ilman ja toi sitten tiaisen maahan. Siitä lähtien on sen päälaki ollut taivaansininen. Porukassa mukana oleva hömötiainen katsoo sinitiaista kuin kadehtien. Johtuneeko siitä, kademielestä, että käy harvemmin meillä syömässä.
Lintulaudan alapuolella viihtyvät varpuset. Varpuset tulevat aina porukalla, usein on mukana myös yksinäinen pikkuvarpunen. Varpuset viihtyvät pihallamme ympäri vuoden ja paikalla on varmaan useamman sukupolven lintuja, sillä joka kesä ne pesivät pihakuusessa. Pieni vihervarpunen loistaa kuin jalokivi harmaitten serkkujensa seurassa. Somasti se sirkuttaa ja hakee syötävää. Etsii sopivaa asentoa ja alkaa sitten syödä siementä roikkuen kuusen oksalla pää alaspäin.
Harakat tykkäävät tulla paikalle koko jengin voimin. Ne vaikuttavat välillä melkoisilta raggareilta. Jos ei ruokaa meinaa lintulaudalta tulla tasaiseen tahtiin, niin ryhtyvät oitis toimenpiteisiin. Yksi niistä alkaa hyppiä ilmaan ja aina potkaisee jaloillaan lintulautaa, sillä tavalla hulahtaa aina välillä isompi määrä siemeniä maahan. Tässä raskaassa työssä ne vuorottelevat.
Viherpeipot eivät harakkajengikään väistele vaan saapuvat paikalle vauhdikkaasti ja hoitavat homman kotiin. Ne eivät aio jäädä ilman hyvää ruokaa!
Punatulkku tulee paikalle harvemmin ja melkein aina sen käynnin jälkeen alkaa lumituisku…
Orava saapuu aina välillä pähkinöiden houkuttamana paikalle. Roikkuu milloin mitenkin päin lintulaudalla. Öisin saapuu välillä jäniksiä ja auringonkukan siemeniä nekin näyttävät nassuttavan.
sunnuntai 7. joulukuuta 2008
Toinen adventti
Tänään on toinen adventtisunnuntai.
Adventin aika on matka kohti valoa -
Pienen paaston aika.
Ulkona luonnossa valon määrä vähenee koko ajan,
mutta sisällä valon määrä lisääntyä kohti joulua mennessä.
Ulkona päivän hämärässä hetkessä
katsoin veden pintaan heijastuvia kuvia.
Kaukaa kuuluivat lasten äänet-
olivat pulkkamäessä.
Minulla oli oma hartaushetkeni,
siinä,
jäätyvän veden äärellä.
Hämärässä.
keskiviikko 3. joulukuuta 2008
Laitostuminen/ mökkihöperyys
Aluksi tuntui ettei aika kulu eteenpäin juuri ollenkaan, kun jouduin sairaslomalle.
Nyt tuntuu, että päivät ovat ohi ennenkuin huomaakaan.
Olen asettautunut sohvalle ja ollut vain.
Tosin tänään olen kutonut jo kolme villapaitaa ; ) ja kello on vasta 11.12.
No, villapaidat ovat miniatyyrikokoisia ja tarkoitukseni on laittaa ne joulukortteihin.
Eilen kävin "tuulettumassa" ja hoidin pari pientä työasiaa.
Tuntui hyvältä, mutta olin aivan poikki niiden jälkeen.
Oli kamalan vaikeaa ajaa autolla, kun leikkaushaavaa kiristi ja
jotenkin olen tullut niin mökkihöperöksi, että tuntui ettei kuule mitä ihmiset sanovat.
Umpparileikkauksen ei kyllä pitäisi vaikuttaa kuuloon,
mutta ehkä mulla on erikoinen fysiikka tai jotain?
Onkohan jotain sairaslomalaisten omaa chattia?
Nyt tuntuu, että päivät ovat ohi ennenkuin huomaakaan.
Olen asettautunut sohvalle ja ollut vain.
Tosin tänään olen kutonut jo kolme villapaitaa ; ) ja kello on vasta 11.12.
No, villapaidat ovat miniatyyrikokoisia ja tarkoitukseni on laittaa ne joulukortteihin.
Eilen kävin "tuulettumassa" ja hoidin pari pientä työasiaa.
Tuntui hyvältä, mutta olin aivan poikki niiden jälkeen.
Oli kamalan vaikeaa ajaa autolla, kun leikkaushaavaa kiristi ja
jotenkin olen tullut niin mökkihöperöksi, että tuntui ettei kuule mitä ihmiset sanovat.
Umpparileikkauksen ei kyllä pitäisi vaikuttaa kuuloon,
mutta ehkä mulla on erikoinen fysiikka tai jotain?
Onkohan jotain sairaslomalaisten omaa chattia?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)