maanantai 23. huhtikuuta 2012

Kevään valo


Kevään valo
hohtava jää
oma pienuus




                     Ja kaiken yllä taivas
                                 korkealla lentää kiuru ja laulaa




                     
















keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Lumi on jo peittänyt...




Sataa lunta
          sataa lunta...

Pyörä on lojunut hyljättynä kävelylenkkini varrella jo viikon.
Se on surullisen oloinen pyörä.
Ensisilmäyksellä se näyttää hyvältä,
mutta sitten tajuaa, että sen runko on poikki.
Ja välistä puuttuu palanen.
        Ei sillä ajeta enää.

Nyt yöllä satanut lumi on peittänyt sen valkoiseen pumpuliin ja
sen haavat eivät näy.
Se näyttää ehjältä, mutta hylätyltä.

Kenenhän se on ollut?
Missähän se on kulkenut?





Koira tuijottaa puuhun ja huomaan siellä roikkuvan lapasen.
Tänä aamuna ei olisi kyllä kannattanut hukata lapastaan.
Mutta,
ehkäpä lapasen omistaja otti ystävää kädestä ja
he jatkoivat matkaa käsi kädessä...
ja siksi lapanen on pudonnut ja
joku ystävällinen on nostanut sen puuhun.
En tiedä.

Minun käsiäni palelee usein ja
mikään ei niin niitä lämmitä kuin toisen ihmisen lämpö.

Jospa tänään ojentaisin ystävälle käden ja
lämmittäisimme toistemme käsiä?

maanantai 16. huhtikuuta 2012

Katselen taivasta, sinun kättesi töitä.





Koiran kanssa liikkellä tänäänkin.
Selän kipu seuraa yhä.
Kävelimme hiljakseen.
Venerannan kohdalla oli pakko päästä makaamaan selälleen.
Tutulle penkille asetuin.
Taivas oli aivan harmaa, kuin minun mieleni.
Maatessa pilvet kuitenkin alkoivat hiljalleen rakoilla ja
kappale sinistä taivasta tuli näkyviin.
Ja siinä samlla lensivät joutsenet yli.

Minä katselen taivasta, sinun kättesi töitä...

Aavistus pyhästä siinä hetkessä.



Kotona väsynyt seuralainen asettui nukkumaan.

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Heikoilla jäillä




    Elämä vie heikoille jäille
    vie vaikkei tahtoisi
    vaikka panisi vastaan
    haurasta jäätä edessä ja takana
   alla virtaava vesi
    ja minua pelottaa

    Elämä pelottaa
        kipu
    se tulee ja menee
   sillä on oma elämä
     omat säännöt
   en tiedä uskaltaako siitä puhua

    Se vie minun uneni
     unelmani?
    Ei!
          Niitä en anna sen viedä
   
    Jumalan edessä saan olla sanoitta,
               hiljaa,
          vailla vaatimuksia.

    Minne ikinä käännynkin,
      saan olla Jumalan käsissä.

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Pääsiäishartaudessa eilen



Eletään hiljaista viikkoa ja eilen olin pitämässä pääsiäishartautta Oulun diakoniaopiston, sekä Diakin opiskelijoille. Mukanani minulla oli korillinen kiviä ja pussillinen pääsiäismunia. Ystäväni totesikin Facebookissa, että tutkimattomat ovat pappien reput. Se on kyllä totta, monenlaista on tullut kuljetettua mukana. Pieni käsilaukku ei tässä työssä riittäisi mihinkään ; )

Mutta miksi minulla oli mukana kiviä ja munia...

Pyysin jokaista hakemaan itselleen yhden kiven ja tunnustelemaan kiveä ja sen kovuutta.
Kivet eivät olleet kovin suuria, vaan sellaisia kämmenelle sopivia.
Kivi on kova, eikä anna myöten vaikka sitä kuinka puristelisi.
Sitä jaksaa kyllä nostaa, mutta sitä ei saa särjettyä.


Kivi on kovaa ja painavaa. Elotonta. ”Kuollut kuin kivi”, sanotaan.
Kivi on vertauskuva taakasta, jota ei saa heitettyä yltään.
Kivi on kuin huoli, joka painaa mieltä.
Tuo huoli voi olla sairaus, yksinäisyys, arkuus, pelko tulevaisuudesta,
opiskeluiden tai töiden sujumisesta tai kiusattuna olemisesta,
epävarmuus perheen tai kodin tilanteesta.

Kiven lailla painava huoli voi olla huono omatunto.
Huono omatunto jostain tehdystä erehdyksestä tai laiminlyönnistä,
niin tai pahoista sanoista.

Usein joku hoitamaton asia, on kuin kivi sydämellä.
Se puristaa siinä sydämen kohdalla.
Puristaa kovasti.

Kivi kuvaa kuormaa.

Pieni kivi ei haittaisi matkantekoa jos joutuisit sitä kantamaan. Mutta jos tuo pieni kivi olisikin kengässäsi, se estäisi sinua juoksemasta. Pienikin kivi voi olla kiusallinen, kun se hiertää sopivassa paikassa.

Kuollut kivi muistuttaa myös omasta kuolevaisuudestamme.
Kivi on maata.
Ihminenkin on tullut maasta ja maaksi hänen on kerran tultava.
Todennäköisesti haudalle pystytetään kivi.

Jeesus haudattiin kallioon hakattuun hautaan. Haudan suulle vieritettiin suuri kivi.

Sapatin päätyttyä, viikon ensimmäisen päivän koittaessa, tulivat Magdalan Maria ja se toinen Maria katsomaan hautaa. Äkkiä maa alkoi vavahdella ja järistä, sillä Herran enkeli laskeutui taivaasta. Hän tuli haudalle, vieritti kiven pois ja istuutui sille. Hän oli hohtava kuin salama ja hänen vaatteensa olivat valkeat kuin lumi. Vartijat pelästyivät häntä niin, että alkoivat vapista ja kaatuivat maahan kuin kuolleet.

 Enkeli kääntyi naisten puoleen ja sanoi: "Älkää te pelätkö. Minä tiedän, että te etsitte ristiinnaulittua Jeesusta.  Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista, niin kuin itse sanoi. Tulkaa katsomaan, tuossa on paikka, jossa hän makasi. Menkää kiireesti sanomaan hänen opetuslapsilleen: 'Hän on noussut kuolleista. Hän menee teidän edellänne Galileaan, siellä te näette hänet.' Tämä oli minun sanomani teille."  Naiset lähtivät heti haudalta, yhtaikaa peloissaan ja riemuissaan, ja riensivät viemään sanaa Jeesuksen opetuslapsille.

Pääsiäisen yllätys on siinä, että Jeesus on voittanut kuoleman.


Kivi on poissa.
Kuoleman valta on murrettu lopullisesti ja kerran Jeesus tulee herättämään kaikki kuolleet.


Pääsiäinen kertoo siitä, kuinka kuolleista noussut Jeesus elää täällä keskellämme.
Me emme näe häntä silmillämme, mutta me saamme turvautua Jeesukseen, kuoleman voittajaan.

Hän voi poistaa meiltäkin ne painavat kuormat joita meillä elämässämme on.

Ylösnoussut Jeesus voi ottaa pois elämäämme kiven lailla hiertävät laiminlyönnit ja synnit,
sillä hän on kärsinyt, kuollut ja ylösnoussut meidän vuoksemme.

Vaihdoimme hypistelämme kivet, elämää hiertävät kivet muuhun.
Vaihdoimme kivet pääsiäismunaan.

Pääsiäismuna muistuttaa siitä, että elämä on voittanut kuoleman!

Jeesus on kanssamme joka päivä,
antaa meille anteeksi ja siunaa meitä.