Koivut matkalla

Aaamuliikenteessä olin matkalla töihin,
kun viereiselle kaistalle ajoi lasti Koivuja.
Jotenkin hellyttäviä.
Minnehän ne olivat matkalla?
Toivottavasti selviävät matkasta kaikki ehjinä,
kun vauhti oli aika kova.

Suuri ilo niistä varmaan on siellä minne ne menevät.
Työntävät juurensa uuteen paikkaan ja
asettuvat asumaan ja
ilahduttamaan.
Ehkä jo tänään istahtaa Kirjosieppo oksalla ja
laulaa kevätlauluaan.
Ehkä jo tänään, joku kohottaa katseensa ylöspäin ja
sanoo;
kuinka kunis koivu!

Kohti kesää,
kohti uutta,
uusia mahdollisuuksia,
vaikkei aina niin kauniina,
niin kokonaisena kuitenkin.
Siltä nyt tuntuu,
minusta.

Romuna

Keväästä kertoo tämäkin,
veden tuoma pyörän romu.
Romuna minäkin,
kipu vienyt taas mennessään,
elämä heittänyt rannalle.

Aamukävelyllä kuulin kuitenkin linnun laulun,
haistoin lähestyvän sateen ja
sain istua koiran kanssa joen törmällä.

Uskon,
että tänäänkin,
Jumala pitää minusta huolta.

Töihin minusta ei hetkeen ole,
kahdeksi viikoksi määräsi lääkäri kokonaan pois pelistä.

Olet tässä, niin minä ole tässä.

Olet tässä

Osaanko? Osaanko oikeasti olla tässä?

Niin haluaisin,
mutta niin helposti mieli karkaa muualle.
Vaikka kuinka harjoittaisin mind fullnessia,
niin karkaavat mokomat,
ajatukset.

Tahdon olla tässä -
tässä on minun paikkani tänään.
Se ei tarkoita sitä, etten voisi olla muualla huomenna,
se ei estä minua suunnittelemasta ja
haaveilemasta.
Mutta jalat pidän mullassa maailman ja
tahdon oikeasti elää tätä hetkeä.

Tahdon elää tätä hetkeä niin,
etten vain voivottele olemassaoloani,
tahdon elää tätä hetkeä rohkeasti.
Se ei ole aina helppoa,
mutta kun tahtoo jotakin ihan oikeasti,
niin se auttaa eteenpäin.

Tässä vaiheessa olen tällainen ihminen.