Joulukalenteri luukku 24

Isän vanha matkalaukku on matkustanut paljon.
Nostin sen esille jo adventtina.
Vanha laukku kätkee sisälleen seimen.
Vuosia sitten etsin tapaa kertoa joulun sanomaa lapsille ja vanhemmille.
Jostain sain vinkin rakentaa seimi matkalaukkuun.
Silloin sain isältä tämän vanhan laukun.


Kesällä isä oli löytänyt sopivan puun kappaleen,
eläimen syöttökaukalon mallisen.
Marraskuulla aloin huovuttamaan taustoja seimeä varten.
Polvillaan pesuhuoneen lattialla,
valmistauduin joulun tuloon,
hankaamalla villaa kuopuksen kanssa.
Hangattiin ja suihkuteltiin, käärittiin muoviin ja kaulittiin.
Lampaat valmistettiin keittiön pöydän ääressä.
Syksyn mittaan pysähdyimme monta kertaa koko perheen voimin joulun sanoman äärelle.
Sinä vuonna tuo matkalaukku kulki mukanani työssä.
Kotona se löysi paikan työhuoneen kaapin päältä
ja sieltä se muistuttaa joulun sanomasta,
matkalla olosta.
Tänä aamuna sain taas avata laukun.
Joulun sanoma on totta tänäkin päivänä!

Joulukalenteri luukku 23

Läheisyys lämmittää.

Ulkona on pakkasta -33,

mutta takkahuoneen sohvan nurkassa on hyvä olla.

Joulukalenteri luukku 22

Juhlaruoka syntyy tavallisista aineksista,

niin myös joulun parhaat hetket.

Kysyin esikoiselta mitä hän joululta eniten odottaa.

Listalla oli kolme tärkeää asiaa:

joulukirkko,

hyvä ruoka

ja Rappakaljan pelaaminen yhdessä koko perheellä.

Joulukalenteri luukku 21

Aamupäivän piparit ja glögi.

Puhdas koti tuoksuu hyvältä, vaikka sitä ei olekaan itse siivonnut.

Eiliset Roosan leipomat "oikeat piparit" eli äitini/

Alli-mummin taikinasta tehdyt.

Äiti on vuodesta toiseen tehnyt meille piparitaikinan ja ne ovat niitä pipareita, jotka maistuvat ja tuoksuvat oikealta. Äitin tekemä piparitaikina on yksi parhaita joululahjoja!

Roosa totesi eilen leipoessaan, että kyllä sun äiti pitäs alkaa harjotella tätä piparitaikinan tekemistä, että osaan sitten tehdä sitä heille, kun ovat aikuisia. Tottahan se on... On minulla sentään oikea pipariresepti, mutta vain muutaman kerran saksassa asuessa olen niitä itse tehnyt eli harjoitella varmaan täytyy.

Joulukalenteri luukku 20

Jouluinen tunnelma on pienissä hetkissä.

Tämä ikkuna veti minua eilen puoleensa Raatinsaaressa.

Uudelleen ja uudelleen menin ikkunan ääreen.

Kaupungin valot näkyivät kaukana.

Sisällä olli lämmintä ja puurontuoksuista.

Miten sitten jouluisen ikkunan äärellä nousivat mieleen kesäiset lapsuudenmuistot, en tiedä.

Muistin lämpimän kesäpäivän

ja sen kuinka isä maalasi mökillä jotain hopeanvärisellä maalilla.

Maali oli kirkasta ja hohtavaa, houkuttelevaa.

Isältä salaa olin ottanut maalin ja maalasin sillä käteni.

Muistan sen tunteen, kun katsoin käsiäni.

Ne olivat kauniit, kiiltävän hopeiset.

Tiesin tehneeni väärin ja halusin maalin pian pois käsistäni.

Olin mennyt sitten pyytämään äidiltä vettä vatiin ja

vadin olin vaatinut saada mökin taakse.

Koko ajan olin pitänyt käsiäni selän takana piilossa.

Äiti oli vienyt vadin mökin taakse,

mutta oli mennyt sitten katsomaan keittiön ikkunasta sitä käsieni pesua.Seuraava oma muisto on, kun koitan pestä sitä maalia pois ja se ei lähde. Minulla alkoi pelottamaan, sen tunteen muistan vahvasti.

Sitten katsoin ylöspäin ja näin äidin ikkunassa.

Samantien pelko hellitti.En muista mitä sitten tapahtui.

Kovin vihaisia minulle ei kai oltu, koska en muista mitään.

Äiti oli ollut kauhuissaan,

mutta myös nauruun pakahtumaisillaan.

Jotenkin se maalikin sitten oli saatu pois.

Kuinka tärkeää onkaan tulla nähdyksi ja hyväksytyksi,

virheineen kaikkineen.

Joulukalenteri luukku 19

Läheisyys -
Eilen illalla tuomiokirkossa olimme konsertissa ja saimme kuunnellla kaunista laulua.
Oma tyttökin siellä oli laulamassa.
Samaan aikaan perheen miesväki oli juhlimassa miehen siskon 50v synttäreillä. Tuntui oudolta juhlia eri paikoissa, mutta joskus näin on tehtävä. Illalla taas kaikki kotona.
Mukavaa käydä taas yhteiseen pöytään.

Joulukalenteri luukku 18

Meillä on sängyllä etelänmummun virkkaama peitto.
Se on aivan ihan, mutta nyt siihen on tullut pieni repeämä.
Minun pitäisi uskaltaa korjata se, mutta pelottaa etten osaa.
Etelänmummu eli isän äiti oli uskomattoman taitava tekemään kaikenlaisia käsitöitä, ammattilainen. Voi kuinka toivoisin olevani yhtä taitava, sillä verenperintönä olen saanut intohimon käsillä tekemiseen.
Vielä tänään en taida kuitenkaan uskaltaa, vaan tyydyn tutkimaan kuviota tarkemmin.

Mitähän mummu on siihen aikaan ajatellut, kun on virkannut tämän peiton?

"Siihen aikaan" alkaa myös jouluevankeliumi.
Elämä ei riipu minun tekemisistäni tai tekemättä jättämisistäni.
Koti voi jäädä siivoamatta ja rosolli tekemättä,
mummun tekemä peitto korjaamatta.

Joulu on tulossa ilman minun ponnistelujani
ja valmistelujani,
tänäänkin.
Jumala lähetti ainoan Poikansa ihmiseksi jo siihen aikaan.

Joulukalenteri luukku 17

Joulu on tulossa.
Minun ei tarvitse tehdä mitään,
merkit ovat ilmassa.

Kukahan tämänkin tähden piirsi bussipysäkin seinään?
Enkeliköhän oli asialla...

Joulukalenteri luukku 16

Luoja maalasi kauneimman taulun,

täytti väreillä taivaan

ja antoi meille laulun;

"Maa on niin kaunis...".

Joulupolku on auki ihan joka päivä ja se on ihan ilmainen.

Joulupolulle voi astua missä vain : )

Joulukalenteri luukku 15

Siinä se on, enkeli.

Kahvinkeitin alapuolellaan,

keittiön ikkunaverhoon asettuneena.

Tyttöseni tekemä."Älkää pelätkö!", se sanoo.

Se on asettunut hyvälle arkiselle paikalle sanomaansa kertomaan,

sillä siitä se tavoittaa meidät monta kertaa päivän mittaan.

Joulukalenteri luukku 14

Tasaisen harmaa aamu.

Katselin jalkoihini kävellessäni. Jotenkin masensi.

Koiran kanssa kuljimme joen rantaan ja kaivoin taas kameran esille.

Kuvat olivat kauniita, mutta niin harmaita.

Päätin käydä makaamaan siihen jokijäälle rantaan.

Nostin katseeni ylös.

Upeat, upeat puut seisovat siinä rannassa.

Rohkeasti ne ovat työntäneet juurensa maahan

ja ottavat vastaan mitä elämä eteen tuo.

Maria ja Joosef ovat matkallaan.

Nostiko Maria katseensa taivaalle,

kun tuntui etteivät omat voimat riitä?

Minäkin yritän tänään katsoa ylöspäin ja "hoitaa oman paikkani".

Tapahtukoon Isä sinun tahtosi.

Joulukalenteri luukku 13

Lucian päivä - valon päivä.

Valo on ihme tässä pimeässä maailmassa.

Eräs kynttilään liittyvä ihme, josta isäni on usein kertonut,

on aina ollut itsellenikin jotenkin hyvin merkityksellinen

ja usein olen tästä kertonutkin.

Isä oli nuorempana rajamiehenä tuolla lapissa.

Ennen partioreissut olivat pitkiä ja ne tehtiin hiihtämällä,

ei moottorikelkoilla.

Oltiin aikalailla luonnon armoilla.Isäni ja toisen miehen oli tarkoitus mennä pienelle partiotuvalle,Somasjärvellä.Puuttomalla alueella.

Oli tullut kova myrsky.

Tuollaisella puuttomalla alueella on maatuuli hyvin voimakas

–ilma oli sakeana lumesta.

Eteensä ei nähnyt ja tuli pimeä.

Tuolla lapissa on myös lappalaisten vanhoja palvontapaikkoja, seitakiviä.

Nehän ovat yleensä hyvin suuria.

Karttaan oli tuo tuvan paikka merkitty väärin

–seitakiven kohta oli merkitty tuvaksi.

Siihen miehet hiihtivät.

Isäni kokeili pimeässä kiven kylkeä ja totesi väistämättömän,

matkaa oli jatkettava.

Tuo toinen mies hiihti edellä ja isäni jäljessä.

Edelläkulkeva mies oli hyvin väsynyt ja hiihti aikalailla viimeisillä voimillaan.

Tuohon ihan pimeään , lumesta sakeana olevaan ilmaan,

syttyi yllättäen pieni valo.

Mökissä sytytettiin kynttilä,kynttilänpätkä sananmukaisesti.

Ja miehet pysähtyivät valon nähdessään.

Ja he pysähtyivät viime hetkellä.

Alla oli sula putous, kymmenien metrien pudotus suoraan alaspäin.

Oli sekuntien kysymys ettei edellä oleva hiihtänyt suoraan tuohon sulaan putoukseen.

Mökissä oli jo toiset kaksi miestä, jotka istuivat pimeässä.

Heillä oli jäljellä vain pieni kynttilänpätkä,

mutta toinen miehistä oli yhtäkkiä päättänyt,

että nyt on vielä keitettävä kahvit,

vaikka aika vasta ne oli viimeksi juotu –toinen oli vastustellutkin…

Tuon pienen kynttilänpätkän sytyttäminen pelasti isäni.

Jeesus sanoi: "Minä olen maailman valo. Se joka seuraa minua ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo". Kun autamme toista ja vaikka ojennamme käden väsyneelle, niin levitämme valoa. Pieni kynttilä sytyttää toisen ja aivan pienenkin kynttilän valo on merkityksellinen. Yhdessä me jaksamme.

Joulukalenteri luukku 12

Voisiko katsoa yhtäaikaa lähelle ja kauas?
Pysäkiltä, pysäkille
- hiljalleen.
Tuntui hyvältä sytyttää kolmas adventtikynttilä,
mutta mitä sitten kun neljäskin syttyy?

Joulukalenteri luukku 11

Tie,
polku
tai jälki.
Päämäärä -
sillä on merkitystä tänäänkin.

Joulukalenterin luukku 10

Aina

ei ole helppoa aloittaa uutta päivää

pitkän ja pimeän yön jälkeen.

Aina

ei jaksa olla iloinen.

Toivo

kuitenkin hehkuu taivaanrannassa.

Sininen hetki.

Silmieni edessä vielä verho.

Joulukalenterin luukku 9

Pienen pieni sinitiainen -

miten joku noin hentoinen selviää suomen kovassa talvessa?

Muistatteko tarinan kuinka se sai taivaallisen sinisen päälakensa?

Tiainen oli rakentanut pesänsä villiomenapuuhun.

Kesä oli aluillaan ja puu kasvatti nuppujaan.

Tiainen hautoi muniaan ja poikaset kuoriutuivat.

Eräänä yönä tuli kylmä ja

tiainen heräsi villiomenapuun valitukseen.

Kylmä kulki kuulumattomin askelin

ja jääti luontoa ympärillään.

Tiainen päätti jättää poikasensa omenapuun huostaan

ja lähteä hakemaan Luojalta apua.

Tiainen lensi ja lensi.

Ylemmäs ja ylemmäs.

Valo häikäisi ja kylmyys meinasi kohmettaa sen,

mutta se vain lensi ja lensi. Se ei enää nähnyt mitään, 'eikä se enää tiennyt liikuivatko sen siivet vai eivät.

Pienin enkeli tuli sen avuksi juuri kun sen voimat hiipuivat.

Pienin enkeli lämmitti sitä ja vei sen Isä Jumalan luo.

Tiainen virkosi ja hämmennykseltään sai kerrottua,

että maassa on hyvin kylmä ja villiomenapuun kukat kuolevat.

Isä Jumala katsoi maahan ja lähetti pikku enkelin sisaruksineen auttamaan puuta.Enkelit täyttivät Isä Jumalan pyynnön.

Talvi myönsi häviönsä ja kesä sai jatkua.

Ja Isä Jumala itse toi maan päälle tiaisen,

joka ei ollut ajatellut itseään vaan ystäväänsä

ja oli sillä tavalla pelastanut koko tienoon.

Kun seuraavana keväänä villiomenapuun kukat olivat avautumassa

ja tiaisen poikaset kuoriutumassa, omenapuu huomasi,

että tiainen oli kuin sinisellä sivelty:

päälaki oli sininen ja sinistä oli siivissä ja pyrstössäkin.

Ja sinisellä siveltyjä ovat sinitiaiset olleet siitä lähtien.

Joulukalenteri luukku 8

Elämän makua - elämän iloa.

Meidän perheessä tehdään aina jonkinlainen piparitalo.

Joinain vuosina se näyttää enemmän rauniotalolta

ja joskus kummituslinnalta, kerran oli muumitalokin.

Yleensä seinät ovat vinksallaan, mutta sokerikuorrute pelastaa kyllä paljon. Seuraavana päivänä joku jo kyselee, että koska sen saa syödä.

Vinksallaan oleva piparitalo on kuin elämä itse.

Se on tehty iloisella mielellä ja sen tekemisestä muistuttaa rakko sormessa.

Tuntuu hyvältä valmistautua jouluun iloon.

Joulukalenteri luukku 7

Ole aito -

elä elämääsi

niin kuin sinusta hyvältä tuntuu.

Joulukalenterin kuudes luukku, itsenäisyyspäivä

‎6.12.Itsenäisyyspäivä.
Me saamme olla silmukoina sukupolvien ketjussa.
Tänään sytytän kaksi kynttilää -toisen kodille ja toisen isänmaalle.
Tänään sytytän kaksi kynttilää - toisen niiden muistoksi, jotka jäivät rintamalle ja toisen niiden muistoksi, jotka pääsivät kotiin.
Olen kiitollinen tästä maasta.

Kynttilöiden takana näkyvä rukki kuului mummulleni ja sillä on sodankin aikana kehrätty lankaa.

Tästä maasta meidän on pidettävä huolta.

Olen ylpeä suomen lipusta ja rististä siinä lipussa!

Make love not war

On niin helppoa heittää kiviä suuntaan jos toiseenkin...

Suurempaa rohkeutta vaatii rakastaa ehdoitta lähimmäisiään ja
itseään.
Mutta voi,
kuinka vaikeaa onkaan rakastaa omaa kurjaa itseään.
Kun sitä on niin heikko ja kurja,
vaikka tahtoisi olla hyvä ja hurja!


Tunnustan, en ole edes katsonut kohuttua homoiltaa -
en voinut alunperin katsoa sitä,
koska en halunnut lasteni kuuntelevan sellaista.
Myöhemmin on alkanut tuntua siltä,
että oman mielenrauhan kannalta on parempi jättääkin katsomatta.

Kaikki oli niin odotettavissa.


Jokainen ihminen on ihan yhtä arvokas.
Ihmisillä on monia tarpeita ja
seksuaalisuuden tarve on yksi niistä tärkeimmistä.
Me emme ole samanlaisia.
Ihmisen arvoa ei voi mitata sen mukaan onko hän homo vai hetero,
lyhyt vai pitkä, lihava tai laiha, mies tai nainen.

Yhtä tärkeitä, jokainen.

Jumala loi ihmisen kuvakseen,
eikä Jumala erehtynyt luodessaan ihmisiä homoiksi ja heteroiksi.

Ajattele -
jokainen on Jumalan kuva!


Jeesus asettui aina heikoimman puolelle ja
vaikka kuinka haluaisimme syyttää tästä kirkosta eroamisen aallosta jotakin,
niin kyllä myös meillä kirkon työntekijöillä on jokaisella syytä mennä itseemme.
Emme ole tehneet selväksi ajatuksiamme ja kantaamme,
emme ole uskaltaneet tarpeeksi rohkeasti olla heikoimman puolella.
Olemme toimineet liian hiljaa ja varovasti.


Ymmärrän kirkosta eroajia tältä pohjalta, heidän mittansa tuli täyteen!
Olisittepa pysyneet jäseninä edes seurakuntavaaleihin asti ja
olleet ajamassa muutosta läpi,
sillä seurakuntavaalit ovat melkein ovella.

Käytä äänioikeuttasi ja
aja muutos läpi kirkossa!
Homokielteisyys ei kuulu kirkkoon!

Jäljet

Vesi oli kulkenut hiekan yli -

maalannut taulun.

Millaisen jäljen minä jätän reittini varrelle?

Millainen on minun tauluni?

Rukoustaulu

Citius, Altius, Fortius

Citius, Altius, Fortius -

Nopeammin, korkeammalle ja voimakkaammin.

Eikö se ollut jo olympialiikkeen motto?

Meiltä vaaditaan koko ajan enemmän, jokaiselta meistä.

Kuka vaatii?

Työnantaja, opiskelupaikka, perhe, yhteiskunta, minä itse...

Nopeammaksi ei voi tulla, korkeammalle ei voi kurottaa

ja voimakkaammaksi ei voi kasvaa

jos ei anna aikaa myös itselleen.

Tarvitaan vastarintaliikettä.

On uskallettava pysähtyä,

mutta ei välttämättä paikalleen.

Ehkä olisi hyvä varata joka päivä pieni hetki leikille?

Pysäyttää tehokkuus.

Mitä jos kampuksen pihalle varattaisiin hula-hulvanteita?

Voisi tauolla käydä pyörittämässä lantion vetreäksi ; )

Leikkiminen rentouttaa kehon ja mielen,

nauraminen vapauttaa.

Leikkiminen vaatii myös rohkeutta.

Heitän sinulle haasteen, uskallatko tarttua siihen?

Lähde leikkiin!

Uuden alku ja ikävä

Olin aamulla mukana yhdessä opiskelijainfossa OAMKissa.
Oli ihana nähdä innostuneita kasvoja. Toivottavasti tuo innostus säilyy, eikä systeemi murenna sitä. Unihiekkaa näytti olevan vielä muutamilla silmissä ja päätimme laulaa koko joukolla Jaakko Kultaa... Muutaman kerran laulettuamme seisaaltaan olivat kaikki hereillä ja kaikilla oli myös hymy herkässä!

Uusi opiskelija on monenlaisen uuden ja jännittävän äärellä, mutta niin on myös hänen lapsuuden perheensä. Kotona voi olla kova ikävä opiskelupaikkakunnalle muuttanutta nuorta.

Minulla on ikävä omaa tyttöä, joka on leirikoulussa ja siksi kai tuo vanhempien ikävä mietityttää.

Tyttö lähti maanantaina leirikouluun. Koko viikonlopun hän pakkasi ja mietti mitä ottaa sinne mukaan. Tällä kertaa ei äitiä tarvittu enää pakkausavuksi, mutta sunnuntai-iltana sentään sain vielä lukea listan ääneen läpi ; ) Olen luvannut etten soita hänelle sinne ja olen saanut pidettyä lupaukseni.Onneksi tyttö on itse soittanut molempina iltoina. Kertonut vähän päivästä ja ennenkaikkea soittanut sanoakseen hyvät yöt. Mulla on tullut aina kova ikävä puhelun jälkeen... Olen tottunut olemaan välillä paljonkin poissa kotoa töiden takia, mutta on aivan erilaista olla itse kotona ja lapsi reissussa.Me luetaan aina iltaisin yhdessä iltarukous ja olen miettinyt, että lukeekohan hän sitä siellä... Ei varmasti ainakaan ääneen, mutta ehkä mielessään kuitenkin. Torstaina saan hänet kotiin ja koko perhe on taas kasassa!

Soitelkaa nuoret aina välillä kotiin, sillä vanhemmilla on ikävä.
Joka ikinen päivä te olette vanhempienne ajatuksissa ja sanattomissa rukouksissa.

Kesän muistot

Kesän muistot tuntuvat vielä iholla,

lämmin tuuli kasvoilla,

lasten nauru korvissa.

Tahdon kantaa noita muistoja mukanani tulevaan syksyyn,

alkaneeseen työkauteen.

Palaan lomakuvien pariin iltaisin,

vaikka minusta oli ihanaa aloittaa työt loman jälkeen.

Ponnistaakseen eteenpäin täytyy ottaa vauhtia ja

tukeva tuntuma maahan.

Tiedän mistä ponnistan.

En tiedä minne asti yletän,

mutta lupaan tehdä parhaani.

Lomalla

Lomalla on mahdollisuus pysähtyä.
Katsella ympärilleen.
Ihmetellä -
ja kuulostella,
itseään ja muita.

Minulle kesäkuun kohokohta
oli löytää Tikankontteja,
lapsuuden kukkia.
Ajattelin lapsena niiden olevan metsänhaltijoiden tossuja.

Nyt lomalla kerään voimia
ja elokuulla palaan pitämään blogia. : )
Nautitaan lomasta ja
jos ei lomasta
niin kesästä!

Ystävän vierailu

Aaamukävelyllä ollessa soitti ystävä ja kysyi voisiko tulla käymään.
Oli ihanaa odottaa vierasta.
Tuntui, että tien varrella olevat kukat loistivat kirkkaammin.
Me tarvitsemme ystäviä.
Ystävät tuovat iloa elämään -
on joku jonka kanssa jakaa asioita,
iloja ja suruja.
Ystävän kanssa voi vain olla.
Joitain ystäviä näkee todella harvoin.
Välissä saattaa mennä useampi vuosi kun tavataan ja
sitten tavatessa tuntuu kaikki jatkuvan siitä mihin jäätiin.
Tietysti on tapahtunut paljon,
mutta kuitenkin -
kaikki on kuin ennenkin.
Läheisyys ja yhdessä jaetut asiat,
ne pysyvät.
Ne ovat pohja, jolle on aina helppo rakentaa myös uutta.
Kiitos Taivaan Isä ystävistä!

Tänään

Tänään aloitin päivän tekemällä fysioterapeutin määräämiä harjoituksia.
Harjoitukset sattuvat ja tulen kipeämmäksi.
Niin on tarkoituskin,
sanoo fysioterapeutti,
mutta kovalta tuntuu tämä tie parantumiseen.
Teen kuitenkin niin kuin sanotaan ja
uskon tulevaisuuteen.

Tänään olen lukenut Raamattua ja erityisesti Johanneksen evankeliumia.
Lauantaina on saarnavuoro pitkästä aikaa.
Luomakunnan sunnuntai ja
opiskelijoiden kevätkirkko.

Edessä siis loma ja vapaa.
Toivottavasti...

Alussa oli sana...

Värittömyys ja värit

Tänään oli maisema kääriytynyt sumunharmaaseen viittaan.

Kaikki oli peitettyä
ja
vain aavisteltavissa.

Tuntui oudolta.
Masentavaltakin.
On kevät ja
tuntuu,
että auringon pitäisi paistaa.


Jatkan matkaa kuunnellen radiota.

Pysähdyn, kun koira nuuskii tienpenkkaa innoissaan häntä heiluen.
Katson ympärilleni ja näen auringonkeltaista.
Ja minun,
minun on hyvä olla. : )

Tänään tahtoisin

Tänään tahtoisin -
tänään tahtoisin vain olla kotona.
Käpertyä sohvan nurkkaan
vetää peiton korviin asti
javältellä valoa.Väsyttää.
Liika kiire painaa päälle,
arki painaa päälle
niin lujaa,
että tuntuu että musertuu.

Tänään tahtoisin vaihtaa kadulla puolta
kun joku tuttu tulee vastaan.
Tänään en jaksaisi.
Tänään tahtoisin
vain olla.
Tänään en tahtoisi
pitää huolta toisista.
Tänään tahtoisin pitää huolta itsestäni.
Kuitenkin
tänäänkin nousin ylös,
lähdin töihin ja
koitan selvitä tästä päivästä.
Se saa riittää,
se saa riittää
-riittävän hyvä arkipäivä,
ei yhtään enempää.
Ei tänään.

Seitsemät suomut silmillään...

Vastarakastunut on kuin seitsemät suomut silmillään.

Rakkaus tuntuu vatsanpohjassa ja sitoo rakastuneet toisiinsa näkymättömin säikein. Tuo vaihe on tärkeä, mutta arki tuo suhteeseen omat puolensa.

Parisuhteen palikat tuovat suhdetta näkyvämmäksi ja

auttavat joskus puhumisen alkuun.

Parisuhde ei olekaan hahmoton möykky.

Yhteiselämän perustan muodostaa luottamus.

Tarvitaan rakkautta -

hullaantumista ja viihtymistä toisen seurassa.

Yhtä tärkeää kuin saada rakkautta on antaa sitä.

Puhuminen - puhumalla ja kuuntelemalla

tiedämme enemmän ja luulemme vähemmän.

Läheisyys- Ilman läheisyyttä ei jaksa.

Jokainen kaipaa kosketusta, hellyyttä ja intohimoa.

Sopiminen/ anteeksiantaminen erimielisyyden ja riidan jälkeen tuntuu hyvältä. On opittava tekemään kompromisseja.

Kaiken kattona on arki, joka on tavallista arvokasta elämää.

On tärkeää katsoa toista silmiin,

mutta vielä tärkeämpää

on katsoa samaan suuntaan.

Rakkautta ilmassa

Tänään sain olla pari tuntia Oulun häämessuilla esittelijänä seurakunnan osastolla.
Se oli kiva työkeikka.
Liikkeellä oli paljon iloisia ihmisiä, joilla oli myös paljon kysyttävää papilta.
En ollut aikaisemmin käynyt häämessuilla ja
oli kyllä yllättynyt suuresta väkimäärästä.
Avioliitto solmitaan kahden ihmisen välillä,
mutta vihkimiseen liittyy myös paljon bisnestä.
Niin tai näin,
kuitenkin,
ilmassa oli kuplivaa iloa ja
uteliasta mieltä,
käsi kädessä kulkevia nuoria ja
rakastuneita katseita.

Toivottavasti vielä vuosienkin jälkeen
he katsovat toisiaan
rakastavasti.


Jos pidät minusta
lupaat poimia minulle
kaikki tuikkivat tähdet
tummalta taivaankannelta.
Jos pidät minusta oikein paljon
lupaat noutaa minulle
hopeisen kuun taivaalta.
Mutta jos rakastat minua
et tee turhia lupauksia.
Nyyti

Katson eteen ja taakse

On 3.1.2010

Opettelen kirjoittamaan uutta vuosilukua.

Siirryimme uudelle vuosikymmenellekin.

Vuoden vaihtuessa tahtoo katsoa taakse

ja eteen.

Nähdäkseen täytyy uskaltaa nousta korkeammalle.

Tyylillä ei niin ole väliä.

Vuoteen on kuulunut monia huippuhetkiä,

mutta rähmälleenkin on menty monesti.

Omiin jalkoihini aina kompastun,

omaan keskeneräisyyteeni ja

riittämättömyyteeni.

Tänä vuonna,

tänä uutena vuonna,

tahtoisin

useammin pysähtyä paikalleni.

Elää hetkessä,

olla läsnä,

totta itselleni ja läheisilleni.