Heräsin aamun hämärässä

ja katsoin, että kello on 6.55 eli meidän normaali heräämisaika.
Kello ei kuitenkaan soinut vaan heräsin "muuten vaan".
Ihmettelin kovasti, kun koiranpentu ei koko yönä ollut herättänyt meitä.
Puin kiireesti ja lähdin käyttämään pentua ulkona.
Ei väsyttänytkään yhtään!
Aamuhetki pihalla on aina omanlaisensa,
on vielä hiljaista ja rauhallista.
Ohi kulkee busseja, mutta ei vielä kovin paljon muita autoja.
Koiria ja koiraihmisiä liikkuu kyllä.

Kun tulin ulkoa,niin mies tuli sanomaan, että;
"Muuten hyvä, mutta kello on vasta kuusi..."
Ja kas, alkoi heti väsyttämään armottomasti.
Onneksi ei ehditty herättämään vielä lapsia.
Mentiin takaisin nukkumaan.

Koiranpentu asettui viereen, ihan kainaloon; sohvalle nukkumaan.
Nukutti hyvin.
Ja sitten herättiin seitsemältä ja aloitettiin päivä uudestaa alusta.
Onhan niitä televisiossakin välillä uusintoja nopeassa tahdissa.

Aina on uusi mahdollisuus!

Rippikoulusunnuntai

Esikoisemme aloitti rippikoulun ja olin tänään hänen kanssaan Kaakkurin Pyhän Andreaan kirkossa messussa. Kirkko oli täynnä nuoria. Vanhempia ei kovin monella ollut mukana.
Messu oli hyvin valmisteltu ja kirkossa oli sellainen kodikas tunnelma. Mukana oli laululuryhmä,
joka ansiokkaasti innosti meitä muita laulamaan.
Saarna haastoi meitä ajattelemaan oman uskomme perusteita. Samalle viivalle hän haastoi myös itsensä. Oli jotenkin koskettavaa, kun hän pohdiskeli oman uskonsa riittävyyttä viikon päästä edessä olevaan pappisvihkimykseen. Yhtä koskettavalta tuntui kun toiselta papilta papilta kysyttiin mitä usko merkitsee hänen omassa elämässään. Hänelle usko merkitsi ennenkaikkea turvallisuutta ja hän kiitti äitiään siitä, että oli saanut kristillisen kasvatuksen.

Toivoisin niin,
toivoisin niin kovasti,
että omat lapseni joskus ajattelisivat samaan suuntaan.

Usko merkitsee myös minulle vahvasti turvallisuutta.
Saamme olla Jumalan kämmenellä, koko perhe.
Emme vain omassa varassamme.

Koiranpentu

Uusi aikakausi alkoi meidän perheessä,

niin mieheni kirjoitti statuspäivityksessään Facebookissa ja

niinhän se on.

Hovihaukun Kulmankundi eli kotoisammin Turre muutti taloomme lauantaina ja nyt opetellaan taas vauvaperheen arkea. Ensimmäisenä yönä pikkuista itketti kovasti.

Kaipasi emoaan ja sisaruksiaan. Onneksi turvana oli kasvattajalta saatu vauvahuopa, jossa oli tutut tuoksut. Toinen ja kolmas yö olivat jo hiukan rauhallisempia.

Mutta kyllä meidän arki nyt toistaiseksi on aivan erilainen kuin ennen.

Ja takapihalla juostaan koko ajan...

Mutta ihanaa tämä on,

vaikka töissä olin maanantaina niin väsynyt, että meni aina väliin sanatkin sekaisin...

Kaksi vanhaa...

Talvi on täynnä monenlaisia tunnelmia.

Nämä kaksi "talven törröttäjää" pysäyttivät hetkeksi...

Yhdessä on helpompaa taivaltaa kuin aivan yksinään.

Uuden vuoden ensimmäinen päivä

Tämä vuoden ensimmäinen päivä on sujunut aika perinteisesti.

Aamulla nukuttiin pitkään, lapset vielä pitempään.

Piha oli sotkuinen ammatuista raketeista.

- se siivottiin.

Vuoden ensimmäisenä päivänä mieheni käyttäytyy aina välillä sangen hullunkurisesti.

Kulkee sisälläkin lähes koko ajan kiikarit kaulassa ja

tekee väliin syöksyjä kohti ikkunaa ja

väliin taas hiipii varpaillaan...

Miksi, siksi että vuoden ensimmäisenä päivänä alkaa uusien lintupinnojen kerääminen

ja tärkeitä ovat sitten myös ensimmäisen päivän pinnat.

Lintuihin liittyy myös se, että ensimmäisenä päivänä käymme yleensä hautausmaalla,

niin nytkin.

Hautausmaalla on paljon lintuja ja

Intiön hautausmaallakin monta ruokintapaikkaa.

Oli rauhoittavaa kävellä siellä.

Kaunein lintu oli tänään pähkinänakkeli,

joka oli ruokailemassa hautausmaan vanhan kappelin lähellä olevalla ruokinnalla.

Hautausmaakävelyn jälkeen lähdimme käymään vielä Nallikarissa.

Siellä oli kaunista. Eilinen myrsky oli pakannut jäitä rantaan.

Aurinko oli laskemassa. Oli sininen hetki