sunnuntai 15. helmikuuta 2009

Sinapinsiemen

Niitä oli minulla mukana, sinapinsiemeniä,
kun kävin tänään pitämässä pyhäkoulua Maikkulan kappelilla.
Aiheena oli kylväjävertaus.
Mietittiin lasten kanssa yhdessä, kuinka pienen pienestä siemenestä
voi tulla puutarhan suurin puu.
Niin suuri puu, että taivaan linnut voivat tehdä pesänsä sen oksille.
Ja Jumalan valtakunta on sellainen.

Pyhäkoulussa oli viisi tyttöä ja mietitiin yhdessä kuinka pienet teotkin
voivat saada aikaan paljon hyvää.
Kokeiltiin hymyllä.
Hymyilin itse ensin vieressä istuvalle ja
niin edettiin eteenpäin.
Voi kuinka kuulisit millainen kikatus huoneessa oli lopuksi : ).
Laulettiin ja rukoiltiin yhdessä.
Askarreltiin sitten vielä lintuja.

Itsellekin tuli hyvä mieli,
vaikka etukäteen laiskotti lähteä vapaapäivänä pitämään
pyhäkoulua. Kyllä kannatti!
Itse en lapsena päässyt koskaa puhäkouluun,
koska se oli niin kaukana.
Nyt voin siis korjata sen asian.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Hymy on kyllä yksi ihanimmista asioista maan päällä. Miten se yksi ihana hymy voi pelastaa päivän, tai miten itse hymyllään saa aikaan toisessa niin suuren muutoksen.

Itse kävin pyhäkoulussa, ja se oli mukavaa :)
Perheeni ei koskaan silleen mitenkään uskonasioista numeroa pitänyt, että olis rukoiltu tms. mutta perhetutun kautta kävimme paljon kirkossa, ja on onneksi jokin kosketus ollut..