perjantai 24. joulukuuta 2010

Joulukalenteri luukku 24


Isän vanha matkalaukku on matkustanut paljon.
Nostin sen esille jo adventtina.
Vanha laukku kätkee sisälleen seimen.
Vuosia sitten etsin tapaa kertoa joulun sanomaa lapsille ja vanhemmille.
Jostain sain vinkin rakentaa seimi matkalaukkuun.
Silloin sain isältä tämän vanhan laukun.


Kesällä isä oli löytänyt sopivan puun kappaleen,
eläimen syöttökaukalon mallisen.
Marraskuulla aloin huovuttamaan taustoja seimeä varten.
Polvillaan pesuhuoneen lattialla,
valmistauduin joulun tuloon,
hankaamalla villaa kuopuksen kanssa.
Hangattiin ja suihkuteltiin, käärittiin muoviin ja kaulittiin.
Lampaat valmistettiin keittiön pöydän ääressä.
Syksyn mittaan pysähdyimme monta kertaa koko perheen voimin joulun sanoman äärelle.
Sinä vuonna tuo matkalaukku kulki mukanani työssä.
Kotona se löysi paikan työhuoneen kaapin päältä
ja sieltä se muistuttaa joulun sanomasta,
matkalla olosta.
Tänä aamuna sain taas avata laukun.
Joulun sanoma on totta tänäkin päivänä!

Ei kommentteja: