Eilen oli tuhkakeskiviikko.
Harmitti, että en päässyt kirkkoon.
Kirkossa olisin saanut otsaani tuhkaristin muistuttamaan kuolevaisuudestani.
Paastoon laskeutuminen on meillä aika hienovaraista "sisäpiirihommaa".
Asuimme kymmenen vuotta sitten saksassa ja siellä paaston alkaminen näkyi paljon suuremmin. Paaston alkua edelsi kunnon karnevaalit moninen rientoineen. Kansa juhli kaduilla.
Keskiviikkoaamuna meno hiljeni. Muistan hämmennykseni, kun menin hakemaan lapsia Kindergartenista. Kaikilla oli tuhkaristi otsassa.
On hyvä pysähtyä miettimään omaa kuolevaisuuttaan.
Nyt on tämä hetki, tämä päivä.
Olen tässä.
Tänään on ihan hyvä päivä olla olemassa.
Olen paastonnut monet kerrat erilaisin tavoin. Aika helppoa on ollut jättää milloin karkit, milloin viini tai pulla pois.
Nyt olen ajatellut antaa enemmän aikaa pysähtymiselle.
Ja hiljentymiselle.
Tänään uskaltauduin aamulla kävelemään ilman ainaista musiikin tai radion kuuntelua.
Kuuntelin lintuja ja
omien askelteni ääntä.
