Lumesta pistää esiin oksa,
piirtää kuvansa tummaan veteen.
Siinä se odotti
paikallaan
jotta näkisin sen.

Pisaroita

tavina.
Aamukävelyllä -
pisarat oksalla auringonsäteiden kohdattaeen jättäävina.
Kauniita ja niin hauraita.
Katselen vain varovasti, kaukaa.
En tahdo, enkä tohdi häiritä.

Vesi on piirtänyt hiekkaan samalla paikalla.
Jättänyt jälkiään,
viereen jättää koira oman tassun painalluksensa.

Eilen oli viimeinen info uusille opiskelijoille.
Valtavan määrän olen kohdannut jo tälle syksylle. On aivan upeaa nähdä innostuneita ilmeitä opiskelijoiden kasvoilla, kun kaikki on niin alussa. Toivottavasti into säilyy!

Kuinka sitten kävikään...

Syyslukukausi on alkanut ja on lupausten aika:
- en tee liikaa töitä
- jos työtunteja liikaa, niin seuraavalla viikolla lepoa enemmän
- syön säännöllisesti
- annan aikaa ulkoilulle ja kuvien ottamiselle
- muistan köllöttää koiran kanssa joka päivä
-
_
_

Lupauksia on paljon, mutta tärkein niistä on tuo ei liikaa töitä. Kipuryhmän anestesiologi sanoi, että
liika työnteko on kroonisesta kivusta kärsivälle harkittu väkivallan teko.
On siis levättävä ja hengitettävä syvään.
Fysioterapeutti määräsi harjoituttamaan poikittaista vatsalihasta joka päivä.
Kymmenen kertaa selällään lattialla ja pidättäen kymmenen sekunttia,
niin ja lisäksi vielä kävellessä jne. Siinä sitä on kanssa työtä.

Kesän alussahan jouduin selkäleikkaukseen juuri kun jesäloman piti alkaa.
Kaikki suunnitelmat oikeastaan menivät uusiksi. Hyvä kesä siitä sitten kuitenkin tuli ja
innolla olen aloittanut nyt työt.

Ihanaa tavata uusia opiskelijoita. Nyt ovat aloittaneet vasta ammatillisen puolen opiskelijat.
Amkkilaisia vielä odotellaan, mutta ensi viikolla hekin tulevat.
Niin ja oma poikakin aloittaa opiskelut.
Miten voi näin nuorella ihmisellä olla niin vanha lapsi ; )
Omnan pojan opiskelun aloittamisen myötä tuntuu kuin tässä oppilaitospapin
työssäkin olisi jotain aivan uudenlaista syvyyttä.

Olen miettinyt opiskelijoiden vanhempien kohtaamisia. Ei tämä opiskelujen aloittaminen
aina heillekään niin helppoa ole! Kontinkankaan yksikössä pääsen mukaan kotiväen iltaan ja
siitä olen tyytyväinen.

Elämä kuljettelee, mutta nyt pääsen tapaamaan aivan pientä ihmistä. Voi tätä riemua!

Varpuset

Katselen varpusia tästä sohvalta. Tekevät pesää tuossa meidän kotikuusessa.
Ahkerilta ja kiireisiltä näyttävät lähes kaikki. On siellä yksi, joka istuskelee oksalla auringossa.
Ehkä se on vartiointitehtävissä? En tiedä.

Kevät tekee tuloaan ,
vai joko saa sanoa, että kesä tekee tuloaan.

Tänään teen etätöitä koneella kotona, kun ääni on poissa.
Paistaisipa aurinko tähän minunkin paikalleni.
Tahtoisin imeä auringonvaloa ja
säilöä sitä pilvisiä päiviä varten.

Pilvet tulevat ja menevät

Myönnän,
minua väsyttää.
En olisi jaksanut nousta,
en millään.

Kuljen usein äärirajoillani,
vaikka en extreame-lajeja harrastakaan.
Elämässä on tarpeeksi extreamea,
ainakin minulle.

Tasauspäivä -
tänään olisi hyvä miettiä menevätkö puntit tasan?
Ihan vaikka omalla kohdalla!
Uskallanko tehdä sellaisia ratkaisuja joiden takana seison?
Uskallanko saattaa elämäni tasapainoon?
Mikä minua estää?
Minä itse vai muut?

Huomaan jatkuvasti rikkovani itseäni vastaan antautumalla
töiden vietäväksi. Saatan sillä tavoin itseni ahdinkoon.
En pidä puoliani, vaan otan tehtävän tehtävän perään hoidettavakseni.
Ei ole muiden tehtävä rajoittaa,
vaan minun, itseni.
On kannettava vastuuta

Tämä seuraa meitä jokaista,
niin opiskelijaa kuin työntekijää.
Punnitsemme itseämme,
ajatuksiamme ja töitämme.
Ympäröivä yhteiskunta asettaa meille monenlaisia vaatimuksia
joihin itseämme peilaamme.

Pilvet vaeltavat tänäänkin taivaalla -
tulevat ja menevät.

Kun elämä järkkyy on turva taivaan Isän sylissä

Pidin tänään luennon opiskelijoille. Läsnä oli iso joukko kätilöksi ja terveydenhoitajaksi opiskelivia nuoria ihmisiä. Sain olla puhumassa heille hengellisyydestä hoitotyössä, hengellisyydestä perustarpeena.
Aihe ei ole mitenkään helppo ja siinä ei ole mitään raflaavaa.

Luennon jälkeen tuli useampi opiskelija kiittämään luennosta. Kysyin, että mistä he olivat saaneet eniten ja vastaus oli elämänkokemuksista. Kerroin heille pieniä paloja omasta elämäntarinastani ja he sanoivat sen avanneen korvat kuuntelemaan koko aihetta tarkemmin.

Kerroin heille hyvin yksityisistä asioista ja tunteista joita olen kohdannut.

Tänään kotona toinen tytöistä tuli kysymään minulta koulutehtävää varten oman nimensä historiaa. Muistelin nimen antoa ja aikaa, kun sitä nimeä oli pohdittu ja mietitty. Kävin hakemassa kirjahyllystä hänen kirjansa. Olen jokaiselle lapsistamme pitänyt sen vauvakirjan lisäksi lapsen päiväkirjaa. Siinä on monenlaista sisältöä, mutta ennenkaikkea siinä on äidin ihmetystä omasta lapsesta. Tuon kirjan väistä tippui lappuja ja yksi lapuista pysäytti erityisesti. En muistanut sitä edes kirjoittaneeni.

Kun odotin ihanaa tyttöäni maailmaan, niin jouduin sairaalaan. Menin ihan tavalliseen lääkärintarkastukseen. Asuimme tuolloin saksassa ja jokaisen lääkärinkäynnin yhteydessä kuunneltiin sydänäänet. Sydänäänet olivat aivan liian nopeat ja epäsäännölliset. Laskettuun aikaan oli vielä yli kuukausi.

Minulle tilattiin taksi ja sillä siirryin nopeasti sairaalaan. Kaikki kielitaitoni tuntui katovan sillä hetkellä. Miehelle soitettiin. Käteen laitettiin tippa ja minut vietiin tarkkailuun. Pelotti.

Tuo lappu -
olen kirjoittanut sen käsilaukusta löytyneen reseptin kääntöpuolelle.

Joskus aika pysähtyy
kaikki kiire katoaa,
on vain nyt.
Voi vain rukoilla hiljaa¨
ja odottaa...
Olemme Jumalan kämmenellä-
meitä ei jätetä hetkeksikään yksin.
Enkelit kantavat meitä ja ¨
auttavat jaksamaan.
Me selviämme tästä.
Kaikki.
Tyttäreni -
äitisi, isäsi,, veljesi -
me kaikki odotamme sinua.
Tule rauhassa.
Sinun paikkasi on meidän keskellämme.
Auta meitä rakas taivaan Isä ja
anna meidän pitää lapsemme.
Amen.

Kun joku kriisi vyöryy päälle, niin se jättää kaiken hetkeksi alleen,
mutta silloinkin voi löytää turvan ja suojan Jumalan sylissä.

Tuolla sairaalassa olin loppujen lopuksi vain reilun vuorokauden.
Sydänäänet tasoittuivat ja pääsimme kotiin.

Täydellisen kaunista

Niin kaunista -
erittäin hyvä jollei täydellinen.
Ei ihmisen kättä,
vaan Luojan käden jälki,
niin uskon.

Siinä terassin lasissa se muistutti tänäänkin,
tavallisena rkisena päivänä siitä,
että maailmassa on paljon kaunista.

Tästä maailmasta meidän tulisi pitää huoli!