Taivas ei erotu maasta

Päivä päivän jälkeen harmaata.
Lähden aamukävelylle pimeässä.
Käyn iltakävelyllä pimeässä.
Päivällä sataa vettä.
Aurinko on kadonnut näistä päivistä.
En näe missä maa loppuu ja taivas alkaa.
Lauantaina kuulen sen sanottava ääneen.


Taivas ei erotu maasta.


Pysähdyn sanojen äärelle.


Taivas ei erotu maasta.


Tämä arkipäivä, tämä hetki on tärkeä.
Ei tarvitse aina tavoitella enempää.
Kaikki voi olla tässä,
tässä hetkessä.

Minulle tulee lämmin olo.

Taivas ei erotu maasta.

Elämän langat

Eilen muistettiin itsemurhan tehneitä rukouskynttilöin ja kulkuein.
Elämän lanka voi joskus katketa niin kovin helposti.
Omat voimat eivät aina tahdo riittää.

Kuvassa on "luonnon lankoja" kosteudesta pakkasyönä syntyneitä,
hauraita ja
kauniita.
Ne eivät tuulessa kestä.
Niitä on varjeltava.

Elämääkin on varjeltava.
Pidettävä huolta heikoimmistakin.

Millaisen hautakiven sinä haluat?

Lauantaina oli pyhäinpäivä ja illalla kävimme koko perheellä hautausmaalla.
Niin meillä on ollut aina tapana tehdä.
Sytytimme kynttilät ja
käveleskelimme sen jälkeen hautausmaalla.

Kerroin perheelle, että haluaisin itselleni hautakiveksi tavallisen kiven,
en veistettyä ja työstettyä kiveä.
Luonnonkiven.
Siitä me sitten keskustelimme.
Lapsetkin aivan innoissaan selittivät millaisen kiven he haluavat.
Se oli hyvä keskustelu.