Taivas ei erotu maasta

Päivä päivän jälkeen harmaata.
Lähden aamukävelylle pimeässä.
Käyn iltakävelyllä pimeässä.
Päivällä sataa vettä.
Aurinko on kadonnut näistä päivistä.
En näe missä maa loppuu ja taivas alkaa.
Lauantaina kuulen sen sanottava ääneen.


Taivas ei erotu maasta.


Pysähdyn sanojen äärelle.


Taivas ei erotu maasta.


Tämä arkipäivä, tämä hetki on tärkeä.
Ei tarvitse aina tavoitella enempää.
Kaikki voi olla tässä,
tässä hetkessä.

Minulle tulee lämmin olo.

Taivas ei erotu maasta.

Elämän langat

Eilen muistettiin itsemurhan tehneitä rukouskynttilöin ja kulkuein.
Elämän lanka voi joskus katketa niin kovin helposti.
Omat voimat eivät aina tahdo riittää.

Kuvassa on "luonnon lankoja" kosteudesta pakkasyönä syntyneitä,
hauraita ja
kauniita.
Ne eivät tuulessa kestä.
Niitä on varjeltava.

Elämääkin on varjeltava.
Pidettävä huolta heikoimmistakin.

Millaisen hautakiven sinä haluat?

Lauantaina oli pyhäinpäivä ja illalla kävimme koko perheellä hautausmaalla.
Niin meillä on ollut aina tapana tehdä.
Sytytimme kynttilät ja
käveleskelimme sen jälkeen hautausmaalla.

Kerroin perheelle, että haluaisin itselleni hautakiveksi tavallisen kiven,
en veistettyä ja työstettyä kiveä.
Luonnonkiven.
Siitä me sitten keskustelimme.
Lapsetkin aivan innoissaan selittivät millaisen kiven he haluavat.
Se oli hyvä keskustelu.

Etätyöpäivä

Ulkona on oikea koiranilma. Sataa vuoroin lunta ja räntää, tuulee.

Aamukävelyllä olin jo kuitenkin seitsemän pintaan ja se normilenkki 4km kierrettiin koiran kanssa.

Tänään on tarkoitus pysyä kotona ja tehdä leirivalmisteluja.

Kai tää on nyt sitten sellainen muodíkas etätyöpäivä,

vaikka musta ei tunnu yhtään etäiseltä,

vaan oikein kodikkaalta ja läheiseltä. ; )

Olenpa kerrankin myös kotona, kun lapset tulevat koulusta.

Perjantaina on edessä leirille lähtö, pitkästä aikaa.

Leiri on äiti-lapsileiri ja lasten iät vaihtelevat ihan pikkuvauvasta kaksitoistavuotiaaseen. Ikähaitari on aika haastava, mutta ihana. Ihan kuin perheissä aina.

Minusta tuntuvat hyvältä tällaiset leirit, joilla on eri-ikäisiä lapsia,

kun niin usein ollaan vaan just niiden oman ikäisten kanssa..

Leiriohjelma on toki lyöty lukkoon jo kauan sitten,

mutta nyt mietiskelen leirihartauksia jne.

Kyselin eilen illalla omalta tytöltä, että millaisia hartauksia hän toivoisi.

Toiveet olivat oikeastaa aika selkeitä:

" Kerro äiti niitä kertomuksia ja voitas tehä joku lattiakuva ja sunnuntaina pitää olla pikkukirkko. Pikkukirkkoon pitää ottaa äiti kirkonkello mukaan."

Näitä toiveita mietiskelen ja istun sohvalla suuren kirjapinon kanssa.

Taustalla soi jazz ja jaloissa makaa koira.

Kynttiläkin on palamassa.

Tässä on hyvä tehdä töitä nyt!

Mikä pitää sinut pinnalla

Tämä viikko on ollut monien tunteiden viikko.
Omien lasten koulu jouduttiin tiistaina sulkemaan netissä olleen uhkauksen vuoksi.
Keskiviikonkin koulu pysyi suljettuna.
Olin itse työmatkalla, kun kuulin asiasta.
Tuntui pahalta.
Pahalta tuntui koko asia ja
pahalta tuntui myös se ettei ollut läsnä.
Olisin halunnut saada lapset lähelleni.
Jokaisen äänen tahdoin kuitenkin kuulla.
Monta äänetöntä rukousta lähti ylöspäin.

Tänään on perjantai ja eilen lapset olivat jo koulussa suljettujen ovien takana,
ulkona eivät saa olla.
Ja kotona,
pikkutyttö säikähtää kovia ääniä.
Tuntuu epäreilulta, kun lapset joutuvat tällaisia miettimään ja kokemaan.

Haaveesta tuli totta

Me muutettiin Ouluun kahdeksan vuotta sitten ja

olen haaveillut ruusupensaasta makuuhuoneen ikkunan alle kahdeksan vuotta.

Heti ensimmäisenä kesänä kerroin muulle perheelle,

että ikkuna alla pitäsi olla ruusupensas, punainen.

Koskaa ei ollut muka aikaa hankkia sitä pensasta siihen.

Kummallisia kiireitä.

Aamuisin kun avasin sälekaihtimet ja katsoin pihalle

kaipasin pensasta,

kuvittelin sen siihen ja

lämpinä kesäpäivinä avasin ikkunan ja ajattelin kuinka hyvä tuoksu siitä tulisi.

Haaveilen vain,

en toiminut.

Tänä kesänä ajelin töistä kotiin ja

kurvasin paluumatkalla puutarhaliikkeen ja ostin pensaan tai

oikeastaan se oli vain sellainen juuripaakku.

Miestäni pyysin sen istuttamaan.

Meillä on koiranpentu ja perhe oli sitä mieltä,

että huonosti sen mun pensaan käy.

Mutta huolimatta koirasta, huolimatta kuumasta kesästä ja

laiskoista kastelijoista on

ruusu alkanut kukkia nyt syksyllä.

Haaveesta tuli totta, tästä pienestä,

ehkä suuremmatkin haaveet voivat toteutua.

Muumit ja olemisen arvoitus

Olen aina pitänyt muumeista.
Olin viidentoista ja luontoliiton leirillä ohjaajana Hangon saaristossa.
Yöllä piti aina parin meistä nuorista ohjaajista olla yövalvojana.
Oli vaikea pysyä hereillä ja
löysimme avuksemme muumikirjat.
Luimme niitä ääneen toisillemme.
Ne yöt sujuivat sukkelaan.
Muumit toivat niihin mystiikkaa.

Eilen löysin Helsingin Akateemisesta kirjan Muumit ja olemisen arvoitus.
Kirja on kiehtova ja kiinnittää lukijan huomion nimenomaan Tove Janssonin filosofiseen puoleen. Kirja vei mennessään.

Muumeissa pohditaan monet kerrat kotia ja sen merkitystä.
Opiskelujen alkaessa rakennetaan usein
ensimmäistä omaa kotia
tai omaa kämppää.
Aluksi ei osata oikein päättää puhuako kämpästä vai kodista.
Tunteet ovat sekavia ja niitä on vaikea pukea sanoiksi,
kun on toisaalta onnellinen ja toisaalta surullinen.

Muumeissa todetaan, että "Rakentaminen on asettumista ,
ja pohjimmiltaan asettuminen ja asuminen ovat sama asia."
Täytyy uskaltaa asettua
ja antaa uudelle kotikaupungille mahdollisuus.

Muumipeikko alkaa rakentaa omaa kotia ja rakentaessaan hän on hyvin onnellinen. Talon valmistuttua jotain jää kuitenkin puuttumaan.
Muumipeikko on yhä surullinen. Talo on vailla yhdessäoloa.

Eräänä päivänä muumipeikko lähtee tutkimaan, minne talon edessä virtaava puro johtaa. Muumipeikko löytää vesimyllyn ja sen rakentajan Fredriksonin. Hän kutsuu tämän kotiinsa ja
löytää yhdessäolemisen mahdollisuuden.

Muumipeikko ilmaisee asian näin:
Olin löytänyt ensimmäisen ystäväni ja siis alkanut todella elää.

Välitä

Kävelyretkellä koiran kanssa törmäsin tummasta betonista tehtyyn veistokseen, jossa lukee välitä.
Tämä betoniteos on Oulun teknologiakylässä ja sen on tehnyt Anni Rapinoja.
Keskellä kovia arvoja vanhalla kaunokirjoituksella kirjoitettu
sana välitä pysäyttää.

Työpaikkoja häviää alta, opiskelupaikat ovat kiven takana.
Lama on purrut monessa paikassa.
Toiset juoksevat oravanpyörässä kiihtyvään tahtiin.
Oli niin tai näin on muistettava välittää.


Mitä välittäminen on?

Välittäminen on sitä että huolehtii ettei kukaan jää jälkeen.
Välittäminen on sitä että katsoo että kaikki jaksavat mukana
tai jos pääjoukko karkaakin
niin kenenkään ei tarvitsisi kulkea yksin
viimeisenä
kaukana muiden jäljessä
yksin uupuvilla voimillaan.

Väittämistä on lämmin hymy ja katse.
Mitä välittäminen sinusta on?

Vihreällä oksalla

Onnea sinulle, joka olet juuri aloittanut opiskelusi!

Opiskelupaikka on tänä päivänä kullanarvoinen.

Opiskelu avaa sinulle uusia teitä tulevaisuuteen.

Sinä olet päässyt vihreälle oksalle,

mutta siellä ei pysy ilman vaivannäköä.

Pitää pitää huolta itsestään, että jaksaa opiskella.

Jos et tänä syksynä saanut opiskelupaikkaa tai

et päässyt opiskelemaan juuri sinne mihin halusit,

älä lannistu,

vaan yritä myöhemmin uudelleen.

Pyydä apua jos tarvitset sitä.

Avun pyytäminen ei ole osoitus heikkoudesta,

vaan se on osoitus vahvuudesta!

Tänään

Eilisestä illasta puuttuvat värit.
Oli jotenkin epämääräisellä tavalla paha olla.
Toisaalta oli väsynyt,
toisaalta levoton.
Outo olo.
Mutta kun sitten sain nukuttua oli aamulla oloni keveämpi.
Jonnekkin oli paha oloni lähtenyt.

Aamulla puhaltelin voikukan höytyviä ilmaan ja
katselin kuinka keveästi ne leijailivat tuulen matkassa.

Kesän hetket

Kesän monet hetket

pienet tuokiot

tallettuvat mieleeni kuvina ja ääninä.

Kesäinen peilityyni järvenpinta.

Laituri.

Pilvet.

Kappale minun sieluni maisemaa.

Kaukana tästä päivästä tuo hetki

mutta kuitenkin mukana tänäänkin.

Työn rytmi

Tänään on toinen työpäivä.
Eilinen meni käydessä läpi loman aikana kertyneitä sähköposteja.
Eilen piti herätä kännykän herätysääniin.
Tänään osasin jo herätä ennen herätystä.
Olen löytämässä työrytmin nopeammin kuin uskalsin odottaa.

Olen luvannut itselleni, että työpäivään pitää sisältyä hengähdystaukoja.
Ei vain kahvitaukoja ja ruokailua.
Tarvitsen päivän mittaan muutaman tauon.
Tauon jolloin panna hetkeksi silmät kiinni ja
hengittää oikein rauhallisesti.
Kuulostella itseään.
Niin helposti tulee vain rientäneeksi koko ajan eteenpäin.
Voi hukata itsensä kaikkeen kiireeseen.

Loma on kaunis sana

Olen parhaillaan lomalla -
ja loma, se on ihan oikeasti yksi suomen kauneimmista sanoista.
Auto on jo lähes pakattu ja
se on täynnä. Toivottavasti vielä itse sovitaan kyytiin ; )
Lähdetään ajamaan kohti Kilpisjärveä.
Ensin ajattelin, että kirjoittelen reissulla blogia oikein kunnolla,
mutta en kuitenkaan ota tietokonetta mukaan,
sillä olen lomalla!

Loma, loma, loma....

Väsymyksestä valoon

Monena päivänä on väsyttänyt aivan liikaa ja
ollut sellainen epämääräinen alakuloinen olo,
sellainen josta ei saa oikein kiinni.
Väsyneenäkin vaikea nukahtaa.
Joskus se vain on
tällaista.
Ehdin vasta tänään illalla kuntosalille.
Se teki hyvää.
Kummallista kuinka energiaa kuluttamalla saa sitä lisää?
Kummallinen matemaattinen yhtälö -
mitenhän se kirjattaisiin?
Kuntosalilla tulee niin hyvä olo,
sekä liikkumisesta,
että ihan vaan pään tyhjenemisestä.

Vaikka kyllä nyt jo taas väsyttää,
mutta on tuo kellokin jo kyllä paljon...

Aamun yllätys

Tänä aamuna väsytti ihan kamalasti.
En olisi millään jaksanut nousta.
Oli ihan pakko pitkittää nousemista ja jäädä hetkeksi venymään.
Lapsillakin on alkanut loma ja
kummasti se vähentää omaakin aamuaktiivisuutta.

Ennen töihin lähtöä piti kuitenkin lähteä aamukävelylle
koiranpojan kanssa.
Kierrettiin Maikkulan kartanon kautta ja
käytiin jokirannassa.
Vähitellen kävellessä alkoi uni karista silmistä.
Matkan varrella olisi kyllä ollut mahdollisuus käydä pitkäkseen.
Joku oli kantanut tien viereen,
metsän reunaan,
sängyn.
Siinä se oli
odottamassa väsyneitä kulkijoita
pysähtymään hetkeksi.

Kummallista

Kummallista,
kuinka joskus asiat kääntyvät kuin itsestään oikein päin.
Miettii ja miettii,
tuntuu ettei tiedä miten ajatuksensa ja tunteensa selvittäisi.
Sitten,
yhtäkkiä -
kaikki onkin selvää ja
oikeinpäin.
Vene valmiina työnnettäväksi suoraan vesille.
Helpottavaa katsoa eteenpäin.

Väsyttää

Väsyttää niin kovasti ja kuitenkin olen jumissa tämän koneen äärellä.
piti käydä vain katsomassa pikasesti sähköposti, mut sitten ajattelin vielä kurkata Facebookiin... No sitten tuli mieleen, että voisi käydä myös city.fi sivuilla. Seuraavaksi eksyin katsomaan jotain videon pätkiä ja työtovereiden blogejakin piti käydä lukemassa.
Sit taas kurkkasin uudelleen onko joku laittanut Facebookin uutta status päivitystä...

Ja MUN PITÄS OLLA SÄNGYSSÄ!
Hirvee flunssakin päällä ja ääntä ei paljon kuulu, lepo olisi siis hyvästä.
Miten voi olla näin vaikeeta laittaa kone kiinni...
No tiedän kyllä etten ole ainut jolla on joskus tämä ongelma!

Kävelyllä

Tänä keväänä olen kävellyt enemmän kuin koskaan ennen,
koiranpoika on haastanut koko perheen liikkumaan.
Nyt olen ollut viikon sairaslomalla ja olisin jäänyt varmasti ihan petinpohjiin ilman tuota kävelyttäjääni.
Joka kerta,
kun olen lähtenyt liikkeelle kotiovelta on tullut parempi olo.
Olemme kuljeskelleet pysähdellen ja katsellen.
Koiranpoikakin katselee lintuja,
luulee olevansa kai lintukoira ; )

Tänään pysähdyimme kävelytien reunaan ja
huomasin pienen männyntaimen,
ristinmuotoisen.
Siinä se oli aloittanut kasvunsa vilaksliikenteisen pyörätien reunassa ja
saavuttanut nyt ristin muodon.


Kuvasin tuota männyntainta kontillani maassa ja ohi kulki joukko koululaisia pyörillään.
Pari palasi takaisin ksysymään, että mitä ihmettä teen.
Tulivat sitten katsomaan mitä kuvaan ja
toinen heistäkin otti kuvan männyntaimesta ja
laittoi taustakuvaksi kännykkäänsä.
Risti lähti heidän matkaansa.

Paluumatkalla pysähdyimme Oulujoen rantaan.

Joki oli harvinaisen tyyni.

Aurinko paistoi, vaikka kuvassa näyttää aivan utuiselta.

Itsestäkin tuntuu tyyneltä ja rauhalliselta.

Joutsenet ovat jo jatkaneet matkaansa.

Koiranpojalle annoin muutaman koirankeksin ja

istuskelimme hetken aikaa nauttimassa maisemista.

Kivun kourissa

Kipu yllättää ja ottaa valtaansa.

Ajatukset pyörivät ilman selvää suuntaa -

kaikki kivun ympärillä.

Olkapääni tulehtui, vaiva on entinen,

mutta kipu on aina yhtä kamala iskiessään.

En jaksaisi tätä kantaa,

mutta eteenpäin on mentävä

hetki ja päivä kerrallaan.

Onneksi on tuo koira, jonka kanssa on lähdettävä ulos,

vaikkei muuten menisi.

Unohduin Oulujoen rantaan katselemaan jäälauttoja,

jotka pyörivät ympyrää akanvirrassa.

Siinä oli jotain hyvin samaa

kuin tässä

omassa olossani.

Tuulee

Aamun auringossa kävin kävelyllä koiran kanssa.
Normiaamu siis siltä osin.
Maanantait on vaan aina jotenkin niin vaikeita.
Aamulla ei olisi jaksanut ajatella töihin lähtöä ja
samalla piti kuitenkin saada lapset nousemaan ja
aamupalalle.
Ja jo nyt olen haaveillut siitä mitä teen seuraavana vapaapäivänä...
No ehkä tämä maanantai-ahdistus jo puolenpäivän jälkeen helpottaa.
Kärsiiköhän tästä kukaan muu?

Huikaseva valo

Huikaiseva valo -

niin kirkas, että se tuntui epätodelliselta.

Nukuin viime yönä levottomasti.

Unessa minulla oli ikävä läheisiäni.

Niin ikävä, että sattui.

Tuntui hyvältä havahtua unen varjoista valoon.

Aina valo ei tunnu hyvältä.

Joskus tekee mieli katsoa ohi.

Missä on minun paikkani -

varjossa

vai valossa.

Rintahaarniska

Olin aamukävelyllä jo seitsemän aikaan koiran kanssa.
Sateli hiljalleen lunta.

Aamukävely on tärkeä osa minun rukouselämääni.
Siinä kävellessä on hyvä hiljentyä ja
kantaa asiat Isän tietoon.
Ei käsien tarvitse olla ristissä jotta voisi rukoilla!

Tänään jostain nousi mieleen vanha rukoushymni .
Pyhän Patrickin hymni, myös rintahaarniskaksi kuvattu.

Kristus kanssani, Kristus sisälläni,
Kristus takanani, Kristus edessäni,
Kristus rinnallani, Kristus voittajani.
Kristus lohduttajani ja vahvistajani,
Kristus allani, Kristus ylläni,
Kristus levossa, Kristus vaarassa,
Kristus kaikkien rakkaitteni sydämissä,
Kristus ystävän ja vieraan suussa.

Näkymätön matkasauva.

Kukkia?

Maaliskuu...
Tänään olin aamukävelyllä koiran kanssa.
Kuljimme pitkin pusikkoja -
vaeltelimme.
Ja siellä oli jo kukkia : )
Kesäkö jo on siis?

Pyhäpäivän rauhaa

Tänään ei kyllä ollut näin aurinkoista...
Jotenkin palasin vain tänään ajatuksissani viikon takaiseen hiihtolomaan ja
piti katsella hiihtoretkellä otettuja kuvia.
Metsässä oli ihanaa hiihtää.
Me voisimme ottaa oppia metsän puista.
Meidänkin pitäisi uskaltaa seisoa paikoillamme ja
kasvaa.
Juurtua paikoilleen ja kurottaa samalla kohti aurinkoa!
Se jos mikä vaatii rohkeutta!
Mutta toisaalta -
joskus on vain pakko repäistä itsensä irti!

Talutusnuorassa molemmat

Olen pitänyt aikaisemmin koulussa 4-luokkalaisille monia tunteja ja
lapset ovat aina kyselleet miksi papilla on pantapaita.

Olen kysynyt vastakysymyksenä, että kuinka monella on koira ja
miksi koiralla on panta kaulassa...
No, koiran kaulapantaan voi laittaa talustushihnan
ja niin koira kulkee sinne minne sitä kuljetetaan ja sitä tahtia,
jota isäntä tai emäntä määrää.

Tästä sitten on tultu papin pantapaitaan -
pappikin on talutusnuorassa, Jumalan talutusnuorassa.
onneksi tuo Jumalan talutushihna ei näy samalla tavalla
kuin koiran talutushihna. Olisipa se näky!

Olen viime aikoina opettanut tuota pentukoiraa
kulkemaan talutushihnassa ja tulivat nuo oppitunnit mieleen.
Pentukoira ei aina halua kulkea sinne minne minä,
väliin se tempoo ihan eri suuntaan,
välillä se haluaisi juosta täysillä,
välillä hyppiä umpihangessa
ja välillä taas pysähtyä haistelemaan kaikkia hajuja.

Miettikääpä meitä pappeja -
ihan samalla tavallahan mekin käyttäydytään,
osa pentukoiramaisesti tempoen ja
osa jo arvokkaammin ja ehkä vähän laiskemmin käyskennellen.
Monia nimiäkin tulisi mieleen,
mutta jääköön ne salaisuudeksi!

Sinapinsiemen

Niitä oli minulla mukana, sinapinsiemeniä,
kun kävin tänään pitämässä pyhäkoulua Maikkulan kappelilla.
Aiheena oli kylväjävertaus.
Mietittiin lasten kanssa yhdessä, kuinka pienen pienestä siemenestä
voi tulla puutarhan suurin puu.
Niin suuri puu, että taivaan linnut voivat tehdä pesänsä sen oksille.
Ja Jumalan valtakunta on sellainen.

Pyhäkoulussa oli viisi tyttöä ja mietitiin yhdessä kuinka pienet teotkin
voivat saada aikaan paljon hyvää.
Kokeiltiin hymyllä.
Hymyilin itse ensin vieressä istuvalle ja
niin edettiin eteenpäin.
Voi kuinka kuulisit millainen kikatus huoneessa oli lopuksi : ).
Laulettiin ja rukoiltiin yhdessä.
Askarreltiin sitten vielä lintuja.

Itsellekin tuli hyvä mieli,
vaikka etukäteen laiskotti lähteä vapaapäivänä pitämään
pyhäkoulua. Kyllä kannatti!
Itse en lapsena päässyt koskaa puhäkouluun,
koska se oli niin kaukana.
Nyt voin siis korjata sen asian.

www.haastaennakkoluulosi.fi

Yhteisvastuukeräys 2009 on alkanut.

Yhteisvastuukeräys tahtoo haastaa maahanmuuttajiin kohdistuvat ennakkoluulot ja tukee heidän työllistymistään. Keräyksen tuotolla tuetaan maahanmuuttajien työllistymistä eri puolilla Suomea. Keräyksen ulkomainen kohde on Bangladesh.
Bangladeshin 150 miljoonasta asukkaasta lähes puolet elää alle 70 sentillä päivässä. Yhteisvastuu tukee pienyrittäjyyttä, maanviljelyä ja naisten ansiotyömahdollisuuksia Bangladeshissa.

Millaisia ovat omat ennakkoluulosi? Voit testata omat ennakkoluulosi YV-keräyksen sivuilla, http://www.haastaennakkoluulosi.fi/. Testi on leikkimielinen. Uskallatko kokeilla?

Useinhan ajattelemme olevamme kovin ennakkoluulottomia, mutta todellisessa tilanteessa asia ei sitten olekaan ihan niin. Tein testin itsekkin ja tuloksena sain kuulla, että olen suhteellisen avarakatseinen ja harkitseva enkä suhtaudu maahanmuuttajiin kielteisesti. Työnantajana olisin varmaan valmis palkkaamaan myös maahanmuuttajia, ainakin jos heidän osaamisensa on kohdallaan.

Yhteisvastuukeräys tarvitsee onnistuakseen myös suuren joukon tekijöitä ja jos tunnet kiinnostusta, niin ota yhteyttä oman seurakuntasi työntekijöihin. Sinulle löytyy kyllä paikka!

Valon koitto

Nykyään olen joka aamu hyvin aikaisin ulkona, ihan pihalla.
Ei minua ole sinne heitetty, vaan olen ulkoiluttamassa koiranpentua.
Pihalla olen yhtälailla myöhään illalla kuin aikaisin aamulla.
Tänään olin pihalla juuri ennen aamunkoittoa.
Tuntui, että oli pimeämpää kuin yöllä ja
sitten yhtäkkiä tuli taivaanrantaan valoa.
Sinisen kajo alkoi voittaa pimeyden.
Se oli hyvä hetki.

Viime viikolla luin kirjaa Anam Cara, kelttiläistä viisautta.
Siinä puhuttiin myös valon anteliaisuudesta,
siitä kuinka kaupungistuneet ihmiset ovat menettäneet yhteyden ympäröivään luontoon.
Kuinka nykyään emme tunne ja seuraa luonnon rytmiä ja
kuitenkaan emme edes tiedosta mistä jäämme paitsi.

Tänä aamuna sain itse voimaa aamunkoiton seuraamisesta.
Tuntuu kuin olisin saanut lahjan.
Yön jälkeen edessä on uusi päivä ja
uudet mahdollisuudet.

Akku on ladattu

Olin eilen töissä. Lähinnä työ oli minun osaltani mukanaoloa.
Opiskelijaryhmä järjesti lapsille talviseikkailun.
Päivä oli oikein onnistunut ja seikkailusta lähti kotiin punaposkisia lapsia,
jotka olivat nähneet mm. jääkuningattaren.

Tänään oli vapaata.
Vapaita hetkiä tarvitsee, että jaksaa normaalia arkea ja
työtä.
Ulkoiltiin koko perheellä.
Käytiin Kiimingissä Koitelinkoskella ja syötiin nuotiolla eväitä.
Ja voi kuinka tuo meidän koiranpentu nautti kaikesta.
Turre oli metsässä niin innoissaan, niin innoissaan.
Sillekin oli oma eväspussi : ).
Tottakai!
Kyllä akkuun tuli tänään sen verran virtaa,
että jaksaa seuraaviin vapaisiin.

Heräsin aamun hämärässä

ja katsoin, että kello on 6.55 eli meidän normaali heräämisaika.
Kello ei kuitenkaan soinut vaan heräsin "muuten vaan".
Ihmettelin kovasti, kun koiranpentu ei koko yönä ollut herättänyt meitä.
Puin kiireesti ja lähdin käyttämään pentua ulkona.
Ei väsyttänytkään yhtään!
Aamuhetki pihalla on aina omanlaisensa,
on vielä hiljaista ja rauhallista.
Ohi kulkee busseja, mutta ei vielä kovin paljon muita autoja.
Koiria ja koiraihmisiä liikkuu kyllä.

Kun tulin ulkoa,niin mies tuli sanomaan, että;
"Muuten hyvä, mutta kello on vasta kuusi..."
Ja kas, alkoi heti väsyttämään armottomasti.
Onneksi ei ehditty herättämään vielä lapsia.
Mentiin takaisin nukkumaan.

Koiranpentu asettui viereen, ihan kainaloon; sohvalle nukkumaan.
Nukutti hyvin.
Ja sitten herättiin seitsemältä ja aloitettiin päivä uudestaa alusta.
Onhan niitä televisiossakin välillä uusintoja nopeassa tahdissa.

Aina on uusi mahdollisuus!

Rippikoulusunnuntai

Esikoisemme aloitti rippikoulun ja olin tänään hänen kanssaan Kaakkurin Pyhän Andreaan kirkossa messussa. Kirkko oli täynnä nuoria. Vanhempia ei kovin monella ollut mukana.
Messu oli hyvin valmisteltu ja kirkossa oli sellainen kodikas tunnelma. Mukana oli laululuryhmä,
joka ansiokkaasti innosti meitä muita laulamaan.
Saarna haastoi meitä ajattelemaan oman uskomme perusteita. Samalle viivalle hän haastoi myös itsensä. Oli jotenkin koskettavaa, kun hän pohdiskeli oman uskonsa riittävyyttä viikon päästä edessä olevaan pappisvihkimykseen. Yhtä koskettavalta tuntui kun toiselta papilta papilta kysyttiin mitä usko merkitsee hänen omassa elämässään. Hänelle usko merkitsi ennenkaikkea turvallisuutta ja hän kiitti äitiään siitä, että oli saanut kristillisen kasvatuksen.

Toivoisin niin,
toivoisin niin kovasti,
että omat lapseni joskus ajattelisivat samaan suuntaan.

Usko merkitsee myös minulle vahvasti turvallisuutta.
Saamme olla Jumalan kämmenellä, koko perhe.
Emme vain omassa varassamme.

Koiranpentu

Uusi aikakausi alkoi meidän perheessä,

niin mieheni kirjoitti statuspäivityksessään Facebookissa ja

niinhän se on.

Hovihaukun Kulmankundi eli kotoisammin Turre muutti taloomme lauantaina ja nyt opetellaan taas vauvaperheen arkea. Ensimmäisenä yönä pikkuista itketti kovasti.

Kaipasi emoaan ja sisaruksiaan. Onneksi turvana oli kasvattajalta saatu vauvahuopa, jossa oli tutut tuoksut. Toinen ja kolmas yö olivat jo hiukan rauhallisempia.

Mutta kyllä meidän arki nyt toistaiseksi on aivan erilainen kuin ennen.

Ja takapihalla juostaan koko ajan...

Mutta ihanaa tämä on,

vaikka töissä olin maanantaina niin väsynyt, että meni aina väliin sanatkin sekaisin...

Kaksi vanhaa...

Talvi on täynnä monenlaisia tunnelmia.

Nämä kaksi "talven törröttäjää" pysäyttivät hetkeksi...

Yhdessä on helpompaa taivaltaa kuin aivan yksinään.

Uuden vuoden ensimmäinen päivä

Tämä vuoden ensimmäinen päivä on sujunut aika perinteisesti.

Aamulla nukuttiin pitkään, lapset vielä pitempään.

Piha oli sotkuinen ammatuista raketeista.

- se siivottiin.

Vuoden ensimmäisenä päivänä mieheni käyttäytyy aina välillä sangen hullunkurisesti.

Kulkee sisälläkin lähes koko ajan kiikarit kaulassa ja

tekee väliin syöksyjä kohti ikkunaa ja

väliin taas hiipii varpaillaan...

Miksi, siksi että vuoden ensimmäisenä päivänä alkaa uusien lintupinnojen kerääminen

ja tärkeitä ovat sitten myös ensimmäisen päivän pinnat.

Lintuihin liittyy myös se, että ensimmäisenä päivänä käymme yleensä hautausmaalla,

niin nytkin.

Hautausmaalla on paljon lintuja ja

Intiön hautausmaallakin monta ruokintapaikkaa.

Oli rauhoittavaa kävellä siellä.

Kaunein lintu oli tänään pähkinänakkeli,

joka oli ruokailemassa hautausmaan vanhan kappelin lähellä olevalla ruokinnalla.

Hautausmaakävelyn jälkeen lähdimme käymään vielä Nallikarissa.

Siellä oli kaunista. Eilinen myrsky oli pakannut jäitä rantaan.

Aurinko oli laskemassa. Oli sininen hetki