Minun maailmassani

Minun maailmassani - jos tänään muistelisi omaa lapsuuttaan?

Uuden alussa

Moni nuori ja vanhempikin oli tänään uuden edessä.
Valmiina tai vähemmän valmiina astumaan "opintoputkeen".
Sain olla mukana seuraamassa sosiaali- ja terveyslan opiskelijoiden yhteistä aloitusta.
Salissa oli paljon hymyileviä kasvoja, mutta kyllä aika monesta huomasi sen kuinka jännitti.

Opiskelualoittain sitten vähitellen poistuttiin käytäville oman ryhmänohjaajan ja
tuutoreiden kanssa. Ilonhetkiä ovensuussa näki aina välillä, kun vierellä kulkikin joku tuttu ihminen.

Paljon vaaditaan heti opintojen alussa. Ympärillä on iso joukko tuntemattomia ihmisiä,
joiden kanssa on opiskeltava. Eihän nykyään oma ryhmä ole enää niin suuressa roolissa kuin ennen,
mutta tärkeä kuitenkin!

Pakosta alkaa muistella omien opintojen aloitusta...
Aloitin syksyllä 1987 opiskelut silloisessa Oulun Diakoniaopistossa.
Tulin Kuusamosta suureen, mutta kuitenkin tuttuun Ouluun.
Muistan sen kuinka ihanaa opiskelujen alkuaika oli ja ryhmään tutustuminen.
Koko opiskelu muutenkin tuntui innostavalta ja
porukka oli ihanaa. Kurssi 56 oli meidän kurssimme.
Yhdessä kasvoimme sairaanhoitajiksi tukien toisiamme.
Siihen aikaan pysyttiin vielä hyvin yhtenäisenä ryhmänä koko opintojen ajan.
Aikoinaan valmistuttin sisätautien - ja kirurgian sairaanhoitajaksi ja osa meistä
jatkoi opiskelemalla vielä diakonissaksi.

Itse pidin vain puolen vuoden tauon ja jatkoin taas opintoja suunnaten Helsinkiiin ja
teologiseen. Siellä en enää halunnut oikein uuden opiskelija identiteettiä,
koska tunsin itseni jo vanhaksi. Opiskelin vauhdilla hyppien kurssilta toiselle.
Tärkeimmät opiskelumuistot ja ystävyyssuhteet olivat syntyneet juuri silloin alussa.

Opiskelu kannattaa aina.
Aina ei vain kerralla osu oikealle alalle ja
vaikka osuisikin suurinpiirtein oikeaan,
niin voi jäädä opiskeluhaluja, tiedonjanoa joka on sammutettava.

Katseellani taivasta tavoitan

Mitä jos,
mitä jos tänään
kävisit makaamaan ulkona
katselisit taivasta
taivasta kohti kurkottavia puita.

Mitä jos kuuntelisit itseäsi
antaisit hetken ihan vain itsellesi

Mitä jos hiljaisuudessa
kuuntelisit mitä Jumalalla on sinulle puhuttavaa

Vaikka mutkien kautta eteenpäin

Elämä ei ole aina suoraviivaista tai
oikeastaan on tuskin koskaan.
Tämä oksanvänkkyrä pöydälläni kuvaa sitä monella tavalla.

Vuosia sitten on isäni löytänyt tämän oksan,
joka mutkien kautta kasvamisellaan oli tehnyt metsässä kulkevaan mieheen vaikutuksen.
Kilometrien matkan hän kantoi sitä mukanaan ja
sen jälkeen säilytti parikymmentä vuotta mökillä.
Tänä kesänä hän toi sen esille ja tarjosi minulle.
Isä on miettinyt paljon minun työtäni ja usein
löytänyt minulle metsästä "havaintokappaleita",
näin nytkin.

Minua puhuttelee oksan pitkä matka -
sen kasvu,
mutta myös sen päätyminen oppialitostyön "palvelukseen".

Tänään opiskelunsa aloitti jo suuri joukko nuoria ja aikuisiakin.
He ovat onnellisessa asemassa, kun heillä on opiskelupaikka,
jotain johon asettua.
Oman alan löytäminen on oma haastensa,joka
ei tietenkään sekään aina onnistu ensimmäisellä kerralla.

Yksin ei tarvitse opiskelijan olla mietteineen.
Jos kaipaa juttuseuraa elämän solmujen ja mutkien purkamiseen,
niin oppilaitospappi on yksi niistä johon voi ottaa yhteyttä.

Voit kertoa mitä sydämelläsi on ja
ihan oikeasti,
solmuja voidaan avata ja
yhdessä se on helpompaa kuin yksin.