maanantai 4. toukokuuta 2009

Kävelyllä

Tänä keväänä olen kävellyt enemmän kuin koskaan ennen,
koiranpoika on haastanut koko perheen liikkumaan.
Nyt olen ollut viikon sairaslomalla ja olisin jäänyt varmasti ihan petinpohjiin ilman tuota kävelyttäjääni.
Joka kerta,
kun olen lähtenyt liikkeelle kotiovelta on tullut parempi olo.
Olemme kuljeskelleet pysähdellen ja katsellen.
Koiranpoikakin katselee lintuja,
luulee olevansa kai lintukoira ; )

Tänään pysähdyimme kävelytien reunaan ja
huomasin pienen männyntaimen,
ristinmuotoisen.
Siinä se oli aloittanut kasvunsa vilaksliikenteisen pyörätien reunassa ja
saavuttanut nyt ristin muodon.


Kuvasin tuota männyntainta kontillani maassa ja ohi kulki joukko koululaisia pyörillään.
Pari palasi takaisin ksysymään, että mitä ihmettä teen.
Tulivat sitten katsomaan mitä kuvaan ja
toinen heistäkin otti kuvan männyntaimesta ja
laittoi taustakuvaksi kännykkäänsä.
Risti lähti heidän matkaansa.


Paluumatkalla pysähdyimme Oulujoen rantaan.
Joki oli harvinaisen tyyni.
Aurinko paistoi, vaikka kuvassa näyttää aivan utuiselta.
Itsestäkin tuntuu tyyneltä ja rauhalliselta.
Joutsenet ovat jo jatkaneet matkaansa.
Koiranpojalle annoin muutaman koirankeksin ja
istuskelimme hetken aikaa nauttimassa maisemista.

Ei kommentteja: