maanantai 2. marraskuuta 2009

Millaisen hautakiven sinä haluat?

Lauantaina oli pyhäinpäivä ja illalla kävimme koko perheellä hautausmaalla.
Niin meillä on ollut aina tapana tehdä.
Sytytimme kynttilät ja
käveleskelimme sen jälkeen hautausmaalla.

Kerroin perheelle, että haluaisin itselleni hautakiveksi tavallisen kiven,
en veistettyä ja työstettyä kiveä.
Luonnonkiven.
Siitä me sitten keskustelimme.
Lapsetkin aivan innoissaan selittivät millaisen kiven he haluavat.
Se oli hyvä keskustelu.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Luonnonkivi on kaunis. Siskoni haudalle halusimme luonnonkiven, hän kun oli itsekin kovin innostunut kivistä ja mm. kivien koruhionnasta. Sopiva kivikin löytyi luonnosta, meille merkityksellisestä paikasta, jota sitten hautakiviliikkeessä vain vähän siistivät.

...kivi on muotonsa vuoksi vielä hyvin maahan kaivettu, joten siinä täytyy hautakivien kaatajilla olla jo todellinen tarve kaataa juuri se kivi, jos ilkityöntekijöitä hautuumaalla käy. Toivottavasti ei käy!

Voi, uskon, että tuo teidän keskustelu on ollut hyvä ja se on varmasti jäänyt lapsillekin hyvänä mieleen.
AL

Ninnuli kirjoitti...

Tosi tärkeä aihe, itse vasta kävin keskustelun isäni kanssa ja hän kertoi ettei halua itseään poltettavan kun aika tulee.

Niin monessa tapauksessa toiveita ei ehkä keretä kuulla.
(ja toisaalta ne toiveet helposti voidaan ottaa"jäähyväisinä")