tiistai 3. helmikuuta 2009

Valon koitto

Nykyään olen joka aamu hyvin aikaisin ulkona, ihan pihalla.
Ei minua ole sinne heitetty, vaan olen ulkoiluttamassa koiranpentua.
Pihalla olen yhtälailla myöhään illalla kuin aikaisin aamulla.
Tänään olin pihalla juuri ennen aamunkoittoa.
Tuntui, että oli pimeämpää kuin yöllä ja
sitten yhtäkkiä tuli taivaanrantaan valoa.
Sinisen kajo alkoi voittaa pimeyden.
Se oli hyvä hetki.

Viime viikolla luin kirjaa Anam Cara, kelttiläistä viisautta.
Siinä puhuttiin myös valon anteliaisuudesta,
siitä kuinka kaupungistuneet ihmiset ovat menettäneet yhteyden ympäröivään luontoon.
Kuinka nykyään emme tunne ja seuraa luonnon rytmiä ja
kuitenkaan emme edes tiedosta mistä jäämme paitsi.

Tänä aamuna sain itse voimaa aamunkoiton seuraamisesta.
Tuntuu kuin olisin saanut lahjan.
Yön jälkeen edessä on uusi päivä ja
uudet mahdollisuudet.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Oon ihan sammaa mieltä, että niin moni ihminen on täysin vieraantunut luonnosta. Ikävää, koska sillä on niin suuri vaikutus jaksamisen kannalta.
Oma toipuminen ja eheytyminen kaikista mielenongelmista (masennus, syömishäiriö, itsetuhoisuus..) ja rankoista kokemuksista (alkoholismi perheessä, koulukiusaamine..) niin luonnolla on ollut kyllä suuri merkitys siinä.
Ja oon kanssa huomanut, mite tuo valo ataa voimaa, kun on ollut ensin pimeää.

Virpi kirjoitti...

Mulle on luonto ollu aina tosi tärkee. Silloin kun lähdin Helsinkiin opiskelemaan ja jouduin jatkuvasti olemaan siellä keskustassa, niin olin jotenkin huonovointinen koko ajan. Sitten kun alettiin löytää Helsingin luontokohteet, niin alkoi helpottamaan vähitellen.

Ja nuorena - saatoin mennä huutamaan suoraa huutoa metsään, kun otti joku asia päähän. Sen jälkeen siitä sitten saattoi jo yleensä puhuakin, kun enin oli purettu!

Anonyymi kirjoitti...

Niin, en olekkaan vielä keksinyt mitään yhtä hyvääläähettä vaikeiden asioiden käsittelyyn.... No joo liikunta mut senkin kanssa itse olla avrovainen ettei ala luisia takaisin sihhen syömishäiriön aikaiseen, jolloin se onkin riippuvuus..

Luonto ei kerro eteenpäin mitään, eikä naura tai valehtele, vaan hiljaa kuuntelee ja antaa voimia. Ruualla toki on sama vaikutus ja muilla mitä aiemmin oon tehnyt, mutta sen jälkiseuraukset voi olla paljon ikävemmät.. Ja voimaa ne eivät kyllä anna, ainakan aitoa!