tiistai 24. marraskuuta 2009

Taivas ei erotu maasta


Päivä päivän jälkeen harmaata.
Lähden aamukävelylle pimeässä.
Käyn iltakävelyllä pimeässä.
Päivällä sataa vettä.
Aurinko on kadonnut näistä päivistä.
En näe missä maa loppuu ja taivas alkaa.
Lauantaina kuulen sen sanottava ääneen.


Taivas ei erotu maasta.


Pysähdyn sanojen äärelle.


Taivas ei erotu maasta.


Tämä arkipäivä, tämä hetki on tärkeä.
Ei tarvitse aina tavoitella enempää.
Kaikki voi olla tässä,
tässä hetkessä.

Minulle tulee lämmin olo.

Taivas ei erotu maasta.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Todella nätti mietelmä runo.
Koskettava ja laittaa ajattelemaan.
Tykkäsin:)

Mukavaa viikonjatkoa sinulle!