Moni nuori ja vanhempikin oli tänään uuden edessä.
Valmiina tai vähemmän valmiina astumaan "opintoputkeen".
Sain olla mukana seuraamassa sosiaali- ja terveyslan opiskelijoiden yhteistä aloitusta.
Salissa oli paljon hymyileviä kasvoja, mutta kyllä aika monesta huomasi sen kuinka jännitti.
Opiskelualoittain sitten vähitellen poistuttiin käytäville oman ryhmänohjaajan ja
tuutoreiden kanssa. Ilonhetkiä ovensuussa näki aina välillä, kun vierellä kulkikin joku tuttu ihminen.
Paljon vaaditaan heti opintojen alussa. Ympärillä on iso joukko tuntemattomia ihmisiä,
joiden kanssa on opiskeltava. Eihän nykyään oma ryhmä ole enää niin suuressa roolissa kuin ennen,
mutta tärkeä kuitenkin!
Pakosta alkaa muistella omien opintojen aloitusta...
Aloitin syksyllä 1987 opiskelut silloisessa Oulun Diakoniaopistossa.
Tulin Kuusamosta suureen, mutta kuitenkin tuttuun Ouluun.
Muistan sen kuinka ihanaa opiskelujen alkuaika oli ja ryhmään tutustuminen.
Koko opiskelu muutenkin tuntui innostavalta ja
porukka oli ihanaa. Kurssi 56 oli meidän kurssimme.
Yhdessä kasvoimme sairaanhoitajiksi tukien toisiamme.
Siihen aikaan pysyttiin vielä hyvin yhtenäisenä ryhmänä koko opintojen ajan.
Aikoinaan valmistuttin sisätautien - ja kirurgian sairaanhoitajaksi ja osa meistä
jatkoi opiskelemalla vielä diakonissaksi.
Itse pidin vain puolen vuoden tauon ja jatkoin taas opintoja suunnaten Helsinkiiin ja
teologiseen. Siellä en enää halunnut oikein uuden opiskelija identiteettiä,
koska tunsin itseni jo vanhaksi. Opiskelin vauhdilla hyppien kurssilta toiselle.
Tärkeimmät opiskelumuistot ja ystävyyssuhteet olivat syntyneet juuri silloin alussa.
Opiskelu kannattaa aina.
Aina ei vain kerralla osu oikealle alalle ja
vaikka osuisikin suurinpiirtein oikeaan,
niin voi jäädä opiskeluhaluja, tiedonjanoa joka on sammutettava.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti