Joulukuun ensimmäinen.
Valvoin yöllä, taas. Harmitti.
Nousin kävelemään. Keitin teetä. Avasin keittiön ikkunan sälekaihtimet ja jäin katsomaan lyhtyä.
Siinä se keinui tuulen voimasta pimeässä yössä, pimeässä kylmässä yössä.
Se levitti ympärilleen lämmintä valoa välittämättä pimeydestä ympärillään.
Marraskuun pimeys väistyy joulun valon tieltä.
Olen vankina tässä kivussa, mutta minäkin tahdon levittää valoa,
en kipua ja pahaa mieltä,
vaikka siitä liian usein puhunkin.
Saan olla kiitollinen niin monista asioista,
kuten tästä pimeässä yössä keinuvasta lyhdystä ja siitä,
että olin hereillä nähdäkseni sen.
