Pois pelistä

Lumisade kulki kautta koko suomen ja aika moni auto oli poissa pelistä huonojen kelien vuoksi.
Itse jouduin pois pelistä viime viikolla, kun jouduin sairaalan päivytykseen ja
muutaman sairaalapäivän jälkeen tulin ulos umpparia kävyempänä.

On vaikeaa yhtäkkiä asennoitua siihen, ettei lähdekään aamulla töihin.
Sitä tuntee olevansa niin tärkeä, kun kalenteri on täynnä ja rientää paikasta toiseen.
Mutta hommat hoituvat ja joku muu astuu paikallesi,
kun et itse pysty.
Tiedostan sen, että hyväähän tämä tekee.
Pysähtyminen.
Hiljentyminen.

Tyttö unohti aamulla avaimen kotiin, kun lähti kouluun.
Hän soitti tuolta matkan varrelta sanoakseen, että ;
"Äiti, ihanaa kun sinä makaat siellä kotona, kun mulla jäi avain ja nyt se ei haittaa mitään."

Minä olen nyt kotona.

Mitä valoa seurata

Tänään oli herätys aamulla jo klo 5.25.
Suuntasin Tikkurilaan täydennyskoulutuspäivään.
Illan pakkanen oli vaihtunut lämpöasteiden puolelle.
Väsytti armottomasti, mutta onneksi en nukkunut koneessa.
Sain seurata auringonnousua. Taivaanranta värjäytyi upeasti punaiseksi.
Tuli hyvä fiilis.
Helsingin kentän valot hohtivat hämärässä.
Kiitoradan valot kaikkein selvimpinä,
mutta paljon muitakin valoja; punaisia, vihreitä ja kirkkaita.
Maailma on niin täynnä valoja,
että joskus on vaikea tietää mitä valoa seurata.
Täytyy myös olla rohkea pysyäkseen siinä suunnassa,
jonka on valinnut ja
jonka tietää oikeaksi.

Sunnuntaikävelyllä

Pakkasta oli tänä aamuna -9.

Aurinko paistoi ja lumi kimalteli auringossa.

Kävimme kävelyllä ja

aina väliin oli pakko pysähtyä katselemaan ympärille.

Niin paljon kaunista -

vaikka asumme kaupungissa on luonto aivan käden ulottuvilla.

Pakkanen jäädyttää,

mutta puun kuoren alla virtaa elämä.

Oksan päässä on jäätynyt pisara

kuin kyynel.

Se sulaa jos sen sulkee käden sisälle.

Läheisyys lämmittää.

Rakkaus ei näy, mutta se tuntuu -

jatkamme matkaa käsikkäin.