maanantai 13. joulukuuta 2010

Joulukalenteri luukku 13


Lucian päivä - valon päivä.
Valo on ihme tässä pimeässä maailmassa.
Eräs kynttilään liittyvä ihme, josta isäni on usein kertonut,
on aina ollut itsellenikin jotenkin hyvin merkityksellinen
ja usein olen tästä kertonutkin.
Isä oli nuorempana rajamiehenä tuolla lapissa.
Ennen partioreissut olivat pitkiä ja ne tehtiin hiihtämällä,
ei moottorikelkoilla.
Oltiin aikalailla luonnon armoilla.Isäni ja toisen miehen oli tarkoitus mennä pienelle partiotuvalle,Somasjärvellä.Puuttomalla alueella.
Oli tullut kova myrsky.
Tuollaisella puuttomalla alueella on maatuuli hyvin voimakas
–ilma oli sakeana lumesta.
Eteensä ei nähnyt ja tuli pimeä.
Tuolla lapissa on myös lappalaisten vanhoja palvontapaikkoja, seitakiviä.
Nehän ovat yleensä hyvin suuria.
Karttaan oli tuo tuvan paikka merkitty väärin
–seitakiven kohta oli merkitty tuvaksi.
Siihen miehet hiihtivät.
Isäni kokeili pimeässä kiven kylkeä ja totesi väistämättömän,
matkaa oli jatkettava.
Tuo toinen mies hiihti edellä ja isäni jäljessä.
Edelläkulkeva mies oli hyvin väsynyt ja hiihti aikalailla viimeisillä voimillaan.
Tuohon ihan pimeään , lumesta sakeana olevaan ilmaan,
syttyi yllättäen pieni valo.
Mökissä sytytettiin kynttilä,kynttilänpätkä sananmukaisesti.
Ja miehet pysähtyivät valon nähdessään.
Ja he pysähtyivät viime hetkellä.
Alla oli sula putous, kymmenien metrien pudotus suoraan alaspäin.
Oli sekuntien kysymys ettei edellä oleva hiihtänyt suoraan tuohon sulaan putoukseen.
Mökissä oli jo toiset kaksi miestä, jotka istuivat pimeässä.
Heillä oli jäljellä vain pieni kynttilänpätkä,
mutta toinen miehistä oli yhtäkkiä päättänyt,
että nyt on vielä keitettävä kahvit,
vaikka aika vasta ne oli viimeksi juotu –toinen oli vastustellutkin…
Tuon pienen kynttilänpätkän sytyttäminen pelasti isäni.
Jeesus sanoi: "Minä olen maailman valo. Se joka seuraa minua ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo". Kun autamme toista ja vaikka ojennamme käden väsyneelle, niin levitämme valoa. Pieni kynttilä sytyttää toisen ja aivan pienenkin kynttilän valo on merkityksellinen. Yhdessä me jaksamme.

Ei kommentteja: